Kerroimme aiemmin, että Bridget Jonesin päiväkirjat -elokuvan kolmas osa tulee kertomaan iki-ihanan Bridgetin raskausajasta. Nyt ensimmäiset kuvat kolmannesta elokuvasta on julkaistu paparazzien onnistuttua nappaamaan sellaisia kuvauspaikalta.
Kuvissa nähdään raskaana oleva Bridget, jonka tyyli on edelleen yhtä persoonallinen kuin aiemminkin. Lisäksi kuvat todistavat, että kuvioissa on edelleen myös Colin Firthin esittämä Mark Darcy.



