Julkkismiehet puhuvat peniksistään: "Minulla on oikeasti maailman pienin"

Moni kuuluisuus on paljastanut haastatteluissa yksityiskohtia sukukalleuksistaan.

Julkaistu:

Women’s Health -lehti kokosi yhteen tunnettujen miesten lausuntoja, jotka ovat liittyneet heidän housujen sisuksiinsa. Muunmuassa laulaja Enrique Iglesias kertoi yksityiskohtia sukuelimestään konsertoidessaan Melbournessa vuonna 2011.

– Mitä tekemistä espanjalaisten ulkonäöllä on tekemistä peniksen koon kanssa?, mies tiedusteli yleisöltään.

– Minulla on ehkä espanjalaisen ulkonäkö, mutta minulla on oikeasti maailman pienin penis. Olen tosissani, laulaja kertoi lavalla.

(Kuva: Splash)

Myös näyttelijä John Mayer paljasti Rolling Stonesin haastattelussa housujensa sisällöstä jotakin, jonka vain hänen entiset heilansa tietävät.

– En ole huolissani siitä, kuinka pieni penikseni on – olen huolissani siitä, kuinka tumma se on, näyttelijä pohti.

Laulaja Justin Bieberin sukukalleuden tulivat puheenaiheeksi, kun laulajan isä twiittasi aiheesta.

– Mitä syötä tuolle tavarallesi?, Bieberin isä kiusasi poikaansa.

Laulaja ei ollut moksiskaan moisesta vaan oli puheenaiheesta jopa ylpeä.

– Minkälainen isä ei olisi ylpeä moisesta?, Bieber päivitteli Men’s Health -lehden haastattelussa.

(Kuva: Splash)

Näyttelijä Ben Afflcekin housujen sisältö nousi puheenaiheeksi Gone girl -elokuvan myötä. Huhun mukaan mieheh penis vilahtaa elokuvassa nopeasti ja monet katsojat tehostivatkin katsettaan kohtauksessa.

– Siellä on penis! Sinun täytyy maksaa 15 dollaria nähdäksesi sen 3D:nä. Se on parempi 3D:nä, mies nauroi MTV Newsin haastattelussa.

(Kuva: Splash)

Lue myös: Täytätkö pian 30? Asiat, jotka kannattaa tehdä ennen sitä

Lähde: Women’s Health