Kuva: Splash

Uusi Bridget Jones -elokuva julkaistaan ensi syksynä - mukana myös Greyn anatomia -komistus

23.12.2015 21:15 - Rea Tallgren

Viimeisimmästä Bridget Jones -elokuvasta on jo 11 vuotta aikaa. 

Viimeksi ihastuttava Bridget Jones nähtiin valkokankaalla hittielokuvasarjan toisessa osassa, Bridget Jones - elämä jatkuu -elokuvassa. Elokuva julkaistiin vuonna 2004, joten aikaa siitä tulee kuluneeksi jo 11 vuotta. Syksyllä 2016 Renee Zellwegerin esittämä Jones nähdään jälleen valkokankaalla - tällä kertaa 43-vuotiaana - ja jälleen sinkkuna. 

Bridget Jones's Baby -elokuva kertoo nimensä mukaisesti Bridgetin raskaudesta. Isäehdokkaita on kuitenkin kaksi; on/off-poikaystävä Mark Darcy, jota näyttelee edelleen Colin Firth sekä Greyn anatomia -komistus Patrick Dempsey. Hugh Grantin esittävää, limaista Daniel Cleaveria elokuvassa ei sen sijaan tulla enää näkemään. 

(kuva: Splash)

Zellweger on kommentoinut olevansa innoissaan siitä, että saa jälleen esittää Bridgetiä. 

- Näyttelijänä se tuntui vähän siltä kuin olisin tavannut vanhan ystävän, hän sanoo. 

(kuva: Splash)


Lue myös: Ensimmäiset kuvat tulevan Bridget Jones -elokuvan kuvauksista julki

Lähde: Huffington Post


Kilpailut

Uusimmat