Uudenvuoden juhlat voivat olla suuri pettymys: korkeat odotukset eivät kohtaa todellisuutta ja lopulta huomaat värjötteleväsi liian pitkässä taksijonossa laskuhumalassa.
Uudenvuoden juhlat eivät ole myöskään näyttelijä Jennifer Lawrencen mieleen. Näyttelijä kertoi televisiohaastattelussa inhoavansa vuoden vaihteen juhlia. Erityisesti Lawrence välttelee uutta vuotta New Yorkissa, missä väentungos käy mahdottomaksi.
– Vihaan sitä todella. En ole koskaan viettänyt hyvää vuodenvaihdetta – kaikki yrittävät tavoitella hauskaa iltaa ja se lopulta se on aina pettymys. En aio tehdä mitään ja silloin jotakin saattaa tulla eteen, mutta lopulta ilta päättyy aina humalaan ja pettymykseen, Lawrence kertoi.
Viime vuoden vaihteessa Lawrence nähtiin illallisella Coldplay-yhtyeen laulaja Chris Martinin kanssa. Suhde laulajan kanssa päättyi ilmeisesti sittemmin.
Juhlimisesta muutoin pitävä Lawrence kertoi myös iltojensa päättyvän usein oksentamiseen.
– Olen oksentaja. Kun jännitän tai oeln väsynyt, vatsani kääntyy ympäri. Kerran oksensin myös Madonnan juhlissa – kuistille!, Lawrence kertoi.
Lue myös: Rakastuiko hän sinuun? Seitsemän syytä voivat selittää miksi
Lähde: Daily Mail