Kuva: Mikko Räsänen

Reino Nordin aloittaa uuden aikakauden: "Puolet biiseistäni meni hukkaan"

05.02.2016 15:45 - Senni Loikala

Uudet tuulet puhaltavat Reino Nordinin muusikon uralla. Hän tahtoo tehdä entistä popahtavampia kappaleita. Suuntaa näyttää perjantaina ilmestynyt Puhu vaan -single.

Kun muusikko Reino Nordin, 32, keikkailee, on eturivissä ainakin yksi kiljuva fani. Se on hänen 53-vuotias Metti-äitinsä.

- Hän kiljuu niin sairaasti, että se on jo noloa. Sitten nolaan itseni kertomalla yleisölle, että tuo on muuten äitini, Nordin nauraa.

- Äitini taitaa olla aika ylpeä seurattuaan monia vaiheitani. Kun olin nuorempi, hän tajusi hyvin äkkiä, ettei tuota poikaa kuriin saa millään, hän jatkaa.

Tällä hetkellä Nordin on ottamassa uutta suuntaa artistina. Hän on hylännyt ajatuksen perinteisistä studioalbumeista, ja keskittyy iskevien biisien tekemiseen. Ne saavat olla myös aiempaa popahtavampia.

- Muusikkosiskoni Siiri sanoi justiin, ettei hän halua enää popparin uraa. Sanoin siihen, että minä haluan, Nordin sanoo.

- Olen tehnyt kolme albumia ja biiseistä varmaan puolet on mennyt hukkaan. Vaikka ne voisivat olla hyviä kappaleita, eivät ne mihinkään päädy eikä niitä kukaan kuule. Nyt saatan tehdä 7-10 singleä ja julkaista myöhemmin albumin, jonka nimi on tyyliin "2016". Jos ihmiset kuuntelevat musiikkia biiseinä, miksi työntäisin heille jotain, mitä he eivät halua?

JVG:n tuki merkitsi paljon

Nordin vaihtoi viime vuonna levy-yhtiötä JVG:n perustamalle PME Recordsille. Muusikko innostui uudistamaan musiikkityyliään sen jälkeen, kun räppäri VilleGalle kannusti häntä.

- VilleGalle sanoi, ettei lahjakkuuteni saa mennä hukkaan. Sillä oli suuri vaikutus tähän. Kun tuki tulee taholta, jolla on myös resursseja auttaa ja pääsee tekemään töitä isompien tuottajien kanssa, sillä on suuri merkitys. Pitää verkostoitua ja saada tällaisia mahtavia tukijoita, kuten Jare ja VilleGalle.

VilleGalle painotti Nordinille, ettei tämän lahjakkuus saa mennä hukkaan. (kuva: Mikko Räsänen)

Vaikka Nordin alkaa tehdä aiempaa popahtavampia kappaleita, saattaa hän ladata reggaebiisejä tai kokeellisempaa musiikkia SoundCloud-suoratoistopalveluun.

- Varmaan joku jo vihaa, että Reiska veti ”jukkapojat”. Olen aina yrittänyt tehdä musiikistani kaupallista, eikä siinä ole mitään ristiriitaa; voin silti tehdä yhä mitä tahansa.

Toisaalta muusikko on pärjännyt taloudellisesti viime vuosina, sillä on tehnyt 50-100 keikkaa vuodessa. Hän on buukannut paljon esimerkiksi hääkeikkoja.

- Jos olet D-luokan artisti, ei kannata käyttäytyä kuten A-luokan artisti. Silloin täytyy mennä tekemään keikkoja sinne, tänne ja tonne; itse olen tehnyt hääkeikkoja todella paljon.

- Rupesin kerran hääkeikalle ajaessani itkemään ja nauramaan samaan aikaan, kun mietin että pari tulee tanssimaan häävalssinsa kappaleeni tahtiin, ja minä saan siitä rahat käteen. Onnellisempi ei voisi olla, ja kun on vielä lapsia, niin on kivaa, ettei tarvitse olla pulassa.

Rakkautta ja luottamusta

Nordinin Maria-vaimo osallistui Iholla-televisiosarjaan vuonna 2012, jolloin parin arkea seurattiin televisiosta. Nordin käyttäytyi monen katsojan mielestä törkeästi vaimoaan kohtaan.

- Olen ollut turhautunut nuorimies ja sanonut ihmisille julmasti. Minua on hauska lyödä takaisin, koska sanomiseni ovat satuttaneet; se ei poistu, etteikö se olisi totta, Nordin pohtii.

Nyt mies toivoo, että hänen musiikkinsa välittää positiivista energiaa. Sitä hän myös huokuu ulospäin, ja on selvästi innoissaan uudesta suunnasta ja sen tuomista haasteista. Eturivissä fanittava äiti on merkki siitä, että on olemassa rakastavia ihmisiä, kävi miten kävi.

- Se, mitä olen aina saanut kotona, on rakkautta ja luottamusta. Minua on kannustettu kokeilemaan sellaisia asioita, joihin olen tuntenut vetoa.

Reino Nordin jättää studioalbumien tekemisen ja keskittyy tekemään popahtavia singlejä. (kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: Kumpi on parempi pussaaja, Reino Nordin vai Mikko Nousiainen?

Kilpailut

Uusimmat