Kuva: AOP
Jesse Kaikuranta on laihtunut hurjasti - paljastaa hoikan olomuotonsa salaisuuden
Kaikurannan, 33, olemus on kuin eri miehellä kuin esimerkiksi vuosi sitten.
Jesse Kaikuranta edusti Emma Gaalan punaisella matolla todella hoikassa kunnossa. Nahkahenkisiin housuihin ja puvuntakkiin pukeutunut mies sanoi, että ei tiedä tarkkaan pudottamaansa kilomäärää. Useista on kuitenkin kyse.
- Olen karpannut ja vältellyt yösyömistä, Kaikuranta kertoo painonpudotuksestaan.
Uusi olemus auttaa myös studiossa parhaillaan uutta levyä työstävää miestä musiikinteossa.
- Kyllä olo on aivan eri tavalla energinen, hän summaa.
Uui levy Kaikurannalta tulee julki syksyllä. Sitä ennen hän keikkailun sijaan keskittyy juurikin albuminsa työstämiseen.
Katso tuore kuva miehestä alta.
Kilpailut
Uusimmat
Haku vuoden 2026 Uuden Musiikin Kilpailuun alkaa pian
Duudsoneilta uusi elokuva: "Palaamme 15 vuoden jälkeen tekemään stuntteja"
HS: Marimekko poistaa valikoimastaan klassisen Mari-paidan
Dakota Johnson käytti uutuuselokuvassa ensimmäistä kertaa intiimikoordinaattoria: "Hän oli mahtava"
Lisää vakavia legionellatartuntoja havaittu - syy löytynee pihatöistä
Näytä lisää