Etsi
Shellshock tunnetaan Crazy Town -yhtyeen keulahahmona.
Sarjan pääosassa nähdään palkittu näyttelijä Riitta Havukainen.
Sarjan päätähti lupaa toisen tuotankauden olevan entistä parempi.
Juhannusyö on lemmentaikojen yö.
Suomen suvi ja lavatanssit kuuluvat yhteen. Mutta miten lavatansseilta tuttujen kappaleiden sanoitukset oikein menivätkään?
Näyttelijä kertoo sarjaan palaamisen tuntuvan kotiinpaluulta.
Testissä on 10 kysymystä suomalaisen rap-musiikin historiasta.
Mielen sopukoissa -elokuvasarjan toinen osa saa Suomen ensi-iltansa 17. heinäkuuta.
House of Dragon -sarjan maanantaina alkava toinen kausi ei jää sarjan viimeiseksi.
Sarjaa tähdittävät muun muassa Kari Hietalahti, Leena Pöysti, Riku Nieminen ja Tiina Lymi.