Australialainen huippujuoksija Jess Denham kertoo News.au:n haastattelussa lapsuudestaan hirvittävän kidutuksen keskellä.
Hänen vanhempansa William “Rob” Gilfillan ja Karen Gilfillan on mediassa nimetty “Australian hirveimmiksi vanhemmiksi”, eikä syyttä.
Lue myös: Lapsi joutui viettämään yönsä 15 asteen pakkasessa – vanhemmat eivät päästäneet sisälle
Lue myös: Vastasyntynyt sai vakavat vammat – isä paiskasi vauvan betonilattiaan
“Australian hirvein isä” Rob Gilfillan, 69, sai vuonna 2016 pisimmän Australiassa koskaan lapsen hyväksikäytöstä määrätyn vankeustuomion yli 70 tyttäreensä kohdistuneesta rikoksesta. Hänen vankeustuomionsa on 48 vuotta.
Lisäksi hän on sittemmin saanut tuomion myös muihin uhreihin kohdistuneista hyväksikäytöistä. Uhreina olivat liikunnanopettajana työskennelleen Gilfillanin oppilaat.
Aikaisemmin Jessica Gilfillanina tunnettu Denham oli lapsesta saakka lupaava juoksija, jota hänen isänsä valmensi järkyttävillä metodeilla.
Isä muun muassa rankaisi Jessiä, mikäli tämä ei voittanut kilpailuja joihin osallistui. Rangaistuksiin kuuluivat esimerkiksi Jessin pään pitäminen veden alla, ruoskiminen ja pieksäminen “kaikella käteen osuvalla”.
Lue myös: Vastasyntyneen lapsen lattiaan paiskannut isä syytteessä myös raiskauksesta
Lue myös: Ruotsalainen Helvetin enkeli myi vaimoaan vastoin tämän tahtoa – asiakkaita pitkälti toista sataa
Lisäksi isä pakotti Jessin seisomaan pitkiä aikoja jääkylmässä joessa, lukitsi tämän laatikkoon, kielsi tätä syömästä tai pakotti syömään tulisia chilejä, tai pakotti suorittamaan vaarallisia ja äärimmäisiä fyysisiä harjoitteita.
Isä pyrki omien sanojensa mukaan “kovettamaan” Jessin ja tekemään tästä vahvan.
Jess kertoo muiden valmentajien kyselleen häneltä, kuinka hän pystyi jatkuvasti rikkomaan ennätyksiä.
– Hei eivät tienneet, että juoksin henkeni edestä. Motivaationi ei ollut voittaa, vaan pysyä hengissä pitämällä isä tyytyväisenä.
Isä selitteli Jessin mustelmia ja vammoja ulkoilmaelämällä, ja Jess tiesi olla puhumatta koska pelkäsi muutoin kuolevansa.
Muun fyysisen väkivallan lisäksi Jess joutui myös raa’an seksuaalisen väkivallan kohteeksi.
Ensimmäinen Jessin muistama raiskaus tapahtui, kun hän oli viisivuotias.
Lue myös: Seksuaalinen hyväksikäyttö virtuaalisesti on yleistynyt – "Syntynyt uusia tapoja satuttaa"
Lue myös: Lapsipornoon viittaavat kuvat olivat liikaa – luksusmuotitalo haastaa tuotantoyhtiön oikeuteen
– Äitini ei ollut kotona, ja olin yöllä yksin huoneessani. Isä tuli huoneeseeni. En tiennyt tai ymmärttänyt mitä raiskaus oli, mutta muistan kivun.
Siitä saakka seksuaalisesta väkivallasta tuli rutiini. Jess kertoo piilotelleensa verisiä alushousujaan, ettei joutuisi vaikeuksiin. Hän hautasi niitä pihalle.
– Kun isä alkoi käyttää “työkaluja”, etsin ja hautasin nekin.
Jess kertoo vanhempiensa vahtineen kaikkea hänen syömisistään ja pukeutumisestaan lähtien. Valvonnan alla olivat myös kuukautiset.
– Kerran, kun kuukautiseni olivat myöhässä, isä pakotti minut maahan makaamaan ja heitti kuuden kilon kuntopalloa vatsaani kymmeniä kertoja.
Lue myös: IS: Nuoriso-ohjaajaa epäillään törkeästä lapsenraiskauksesta
Lue myös: Lähisuhdeväkivalta voi koskettaa ketä tahansa – tässä 6 auttavaa tukipalvelua
Kerran Jess muistaa olleensa vajassa, jossa seksuaalinen hyväksikäyttö usein tapahtui, ja kaivertaneensa puunpalaseen uudelleen ja uudelleen sanat “äiti on tulossa”. Hän toivoi äitinsä Karenin pelastavan hänet.
Vastoin Jessin odotuksia hänen äitinsä osallistui hyväksikäyttöön. Karen alkoi opastaa tytärtään siinä, kuinka tämä voisi tyydyttää isänsä.
– Hän kertoi minulle, millaisia ääniä minun täytyisi pitää kun isä raiskaa minua, että hän nauttisi siitä enemmän.
Myöhemmin Karen liittyi myös itse hyväksikäyttötilanteisiin. Kotietsinnässä löytyi muun muassa valokuvia alastomista äidistä ja tyttärestä yhdessä.
Karen Gilfillan tuomittiin oikeudessa 16 vuodeksi vankilaan.
Jess haluaa lähettää viestin kaikille seksuaalisen hyväksikäytön uhreille:
– Haluan jokaisen uhrin tietävän, että et ole yksin. Minä seison rinnallasi.
– Minä olen Jess, ja jatkan selviytymistä.