Irlantilainen näyttelijä Michael Patrick on kuollut 35-vuotiaana. Hänet muistetaan muun muassa hänen roolistaan suositussa Game of Thrones -sarjassa, jossa hän esiintyi kuudennella tuotantokaudella.
Patrick menehtyi saattohoidossa Pohjois-Irlannissa pitkän sairauden jälkeen.
Hänen puolisonsa Naomi Sheehan kertoi suru-uutisesta sosiaalisessa mediassa ja kuvaili perheen olevan täysin murtunut menetyksestä. Näyttelijä kuoli läheistensä ympäröimänä.
Lue myös: Game of Thrones faneille hyviä uutisia: HBO-suosikille jatkoa uuden sarjan muodossa
Lue myös: Pumpulipuikolla ei saa kaivaa korvaa – moni ei tiedä alkuperäistä käyttötarkoitusta
Kuoleman taustalla oli parantumaton neurologinen sairaus, Motor Neuron Disease, joka rappeuttaa liikkumista ohjaavia hermoja. Sairaus heikentää lihaksia ja vaikuttaa ajan myötä esimerkiksi puhumiseen, liikkumiseen ja hengittämiseen.
Patrick sai diagnoosin helmikuussa 2023. Näyttelijän puolison mukaan mies kohtasi sairautensa poikkeuksellisella voimalla ja positiivisuudella.
Michael Patrickia kuvailtiin inspiroivaksi ja elämäniloiseksi ihmiseksi, jonka nauru ja energia jättivät jäljen kaikkiin, jotka hänet tunsivat.
Lue myös: Ukrainalaiset lähtevät Suomesta – tästä syystä pakolaiset palaavat takaisin vaaran keskelle
Lue myös: Monien rakastamalla herkulla havaittu uskomattomia terveyshyötyjä – voi suojata vakavalta syövältä
Patrick ehti uransa aikana näytellä useissa tuotannoissa. Game of Thronesin lisäksi hänet nähtiin muun muassa sarjoissa Blue Lights ja This Town, sekä BBC:n sarjassa My Left Nut, jonka hän myös käsikirjoitti omien kokemustensa pohjalta.
Näyttelijän viimeinen viesti sosiaalisessa mediassa oli koskettava. Hän kertoi kaksi kuukautta sitten lääkärin arvioineen elinaikaa olevan noin vuosi jäljellä. Somejulkaisussaan Patrick painotti sitä, että hänellä on elämässä vielä paljon elettävää.