Hallitus haluaa Kelalle oikeudet tilitietoihin – tavoitteena estää perusteeton tukien maksu

Jatkossa väärinkäytösten tehtailu olisi vaikeampaa.

Julkaistu:

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan hallitus esittää muutoksia, joiden tavoitteena on ehkäistä sosiaaliturvan tahallista väärinkäyttöä ja vähentää sosiaaliturvan virheellisiä maksuja. Lisäksi muutoksella pyritään edistämään Kelan tietojenvaihtoa.

Sosiaaliturvan väärinkäytöllä henkilö pyrkii tahallisesti tai tarkoituksellisesti saamaan itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä, kuten joko kokonaan perusteetonta tai määrältään liian suurta etuutta.

Oikeudetonta etuutta pyritään saamaan muun muassa salaamalla tilejä, väärentämällä tiliotteita tai laskuja tai salaamalla tosiasiallinen asuin- tai oleskelupaikka.

Lue myös: Kokoomuspoliitikon lähes 15 vuotta jatkunut tuhansien eurojen kuukausittainen tuki herättää raivoa

Lue myös: Kelan etuuksia käytetään väärin – näissä tapauksissa rikoksen tunnusmerkistö täyttyy

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo tiedotteessaan, että vuonna 2025 tutkintapyyntöön johtaneiden väärinkäytöksien yhteenlaskettu arvo oli noin 7 miljoonaa euroa.  

– Etuuksien perusteeton käyttö ja esimerkiksi väärennettyjen tiliotteiden toimittaminen ovat rikoksia ja verorahojen väärinkäyttöä. Nyt näihin väärinkäytöksiin puututaan ja annamme Kelalle vahvemmat oikeudet saada tietoa. Torjumme petos- ja väärennysrikoksia muutenkin, jatkossa entistä tehokkaamin myös Kelan etuuksissa. Reiluus on myös sitä, ettei yhteisiä rahoja käytetä väärin perustein, sanoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen.  

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi toimeentulotuesta, yleisestä asumistuesta, eläkkeensaajan asumistuesta, pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä sekä sairausvakuutuksesta annettua lakia.

Esitys ehdottaa, että Kela voisi jatkossa nykyistä useammin saada tiedon asiakkaan taloudellisesta tilanteesta suoraan rahalaitoksilta pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän kautta.

Asiakas voisi kuitenkin itse valita tilitapahtumatietojen toimitustavan. Halutessaan asiakas voisi kieltää Kelaa tiedustelemasta tilitapahtumatietoja rahalaitoksilta ja toimittaa tiedot itse Kelalle nykyiseen tapaan.

Lue myös: Toimeentulotukeen uusia velvoitteita ja tiukennuksia – työmarkkinatuki korvautuu yleistuella

Lue myös: Nämä Kelan tuet pienenevät ensi vuonna

Sähköisen kyselyn valitseminen tietojen toimitustavaksi helpottaisi asiakkaan asiointia merkittävästi. Sähköisen kyselyn avulla tiliotteiden toimittamiseen liittyvät hakemisen työvaiheet jäisivät asiakkaalta kokonaan pois ja tämä lyhentäisi hakemuksen käsittelyaikaa.

Jatkossa tilien salaaminen ei enää olisi mahdollista, sillä Kela saisi muutoksen myötä tiedot asiakkaiden olemassa olevista tileistä ja voisi tämän tiedon perusteella vaatia tarvittavat selvitykset tilitapahtumista joko asiakkaalta itseltään tai pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän kautta. Lisäksi Kela voisi luottaa pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän kautta saatujen tietojen muokkaamattomuuteen.

Asiakkaan itse toimittamien tietojen osalta Kelalla olisi nykyiseen tapaan oikeus tarkistaa tiedot mahdollisen väärennysepäilyn yhteydessä. Kela käyttää jo nykyisin tilitapahtumatietoja etuuspäätösten tekemisessä, mutta asiakkaat toimittavat tarvittavat tiliotteet Kelalle pääsääntöisesti itse.

Tällä hetkellä tilitapahtumatietoja välitetään myös sähköpostilla Kelan ja pankkien välillä, joten suora yhteys pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmään lisäisi myös tietoturvallisuutta. 

Lue myös: ”Se olisi avoimuutta ja reilua” – Kokoomuspoliitikko haluaa Kelan tuensaajien nimet julki

Lue myös: Kela saattaa periä yli 25 000 opiskelijalta opintotukia takaisin

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että perustoimeentulotuen käsittelijällä olisi oikeus pyytää väärinkäytösepäilyä koskevissa tilanteissa tietoja toimeentulotuessa huomioitavista menoista suoraan laskuttajalta. Muutoksella pyritään puuttumaan tilanteisiin, joissa asiakas väärentää laskujaan saadakseen enemmän tukea.  

Myös Kela-taksien toistuviin väärinkäytöksiin puututtaisiin antamalla Kelalle oikeus luovuttaa matkojen yhdistelyä suorittavalle tilausvälityskeskukselle henkilötietoja niistä vakuutetuista, joille matkakorvausta ei suoriteta suorakorvauksena. Tietojen luovutus koskisi niitä tilanteita, joissa korvausta ei makseta suorakorvauksena eli suoraan palveluntuottajalle toistuvien väärinkäytösten vuoksi. Tällöin asiakas maksaisi taksimatkan itse ja hakisi jälkikäteen korvauksen Kelalta.

Esityksellä tarkennettaisiin myös Kelan tiedonsaantioikeuksia, jotta Kela voisi jatkossa saada etuushakemuksen liitteeksi tarkoitetut lääkärinlausunnot- ja todistukset nykyistä sujuvammin Kannan kysely- ja välityspalvelun kautta. Tämä tavoite ei liity väärinkäytöksiin, vaan kyse on Kelan toimeenpanon tehostamisesta ja toimintakulujen säästämisestä.