Vappuna moni kohottaa maljan, mutta harva tietää, että jo ensimmäinen nautittu alkoholiannos näkyy muille silmien kautta.
Suomalaiskyselyn mukaan suurin osa huomaa alkoholin vaikutukset näköönsä vasta useamman annoksen jälkeen, vaikka todellisuudessa muutokset voivat alkaa jo ensimmäisestä lasillisesta.
Lue myös: Red Bullilta odotettu uutuus kaupoissa jo tänään – ensimmäistä kertaa kaksi versiota
Lue myös: Ovi kävi ja tililtä katosi 30 000 euroa: poliisi varoittaa nyt ovelasta uudesta huijaustavasta
Optikkoketju Instrumentarium teetti kyselyn, jossa yli puolet suomalaisista arvioi näön heikkenevän vasta viidennen annoksen kohdalla tai myöhemmin.
Vielä yllättävämpää on, että moni uskoo, ettei alkoholi vaikuta näköön lainkaan, vaikka tutkimustieto kertoo täysin muuta. Asiantuntijan mukaan ongelma on se, että humalassa ihmisen oma arviointikyky pettää.
Optometristi Ritva Kahlos muistuttaa, että juhlatilanteissa harva testaa näköään kunnolla. Kun ei tarvitse esimerkiksi lukea pientä tekstiä tai reagoida nopeasti liikkuviin kohteisiin, muutokset jäävät helposti huomaamatta.
Todellisuudessa silmissä tapahtuu paljon jo varhaisessa vaiheessa. Alkoholi hidastaa tarkentamista, heikentää silmien reagointia ja kaventaa näkökenttää.
Käytännössä tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että puhelimen ruutu tuntuu yhtäkkiä vaikealukuiselta tai katse ei pysy liikkuvissa kohteissa mukana. Tämän ilmiön moni tunnistaa kuitenkin itse vasta illan edetessä.
Lue myös: Tutkimus paljasti yllättävän faktan: sinkut haisevat erilaiselta kuin varatut – tässä syy
Lue myös: Takaisinveto: suosittu lastenlelu voi aiheuttaa hengenvaaran – ollut myynnissä jo vuosia
Muut huomaavat toisen alkoholin nauttimisen vaikutukset kuitenkin nopeammin kuin henkilö itse. Kyselyn mukaan lähes 40 prosenttia on tunnistanut humaltumisen nimenomaan toisen ihmisen silmistä.
Yllättävää on myös se, että joillakin vaikutukset näkyvät silmissä heti ensimmäisestä juomasta lähtien.