Posti tiedottaa julkaisevansa keskiviikkona 6. toukokuuta uuden Pride-postimerkin.
Merkin on suunnitellut Eero Lampinen.
Merkin kuvassa marssii Postin mukaan kirjava joukko sateenkaarilipun väreissä.
– Postimerkillä juhlistetaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
Lue myös: Oikeuden mukaan Elokapinan ei tarvinnut totella poliisia – kansa raivostui
Lue myös: Kuutoskaupungeissa kehitetään rasisminvastaista työtä – tavoitteena oppia toisiltaan
Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm kertoo Pride-postrimerkin olevan Postille tapa tuoda yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien viestiä näkyväksi arjessa.
– Haluamme olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon, Storm sanoo.
– Pride ei pelkästään kannusta suvaitsemaan erilaisuutta, vaan juhlistaa sitä. Eroista huolimatta marssimme kohti yhteistä tavoitetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Pride on myös tilaisuus muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta, kertoo merkin suunnitellut Lampinen.
Merkin hahmot muodostavat sateenkaarilipun värit. Tyyliä kuvataan psykedeeliseksi, ja Lampinen kertoo hakeneensa siihen innoitusta 60- ja 70- luvuilta. Ensimmäiset Pride-kulkueet marssittiin Yhdysvalloissa 70-luvun alussa.
Lue myös: Joensuun kaupunki palkittiin tunnustuksella sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämisestä
Lue myös: Unkarissa poliisi kielsi viikonlopun pride-tapahtumat – EU vaatii sallimaan
– Erilaisten ihmishahmojen piirtäminen yksityiskohtineen oli mielekästä. Heissä on viitteitä esimerkiksi suomalaisen sateenkaarihistorian ikonista, Tom of Finlandista sekä drag queeneista. Kengät ovat isossa roolissa, sillä haluan korostaa toisen jalkoihin asettumista. Nykyisessä maailmantilanteessa toisen kokemuksen ja näkökulman ymmärtäminen olisi tärkeätä, avaa Lampinen.
Sosiaalisessa mediassa uusi merkki on herättänyt runsaasti keskustelua. Moni on ilahtunut pirteän värisestä uutuudesta:
– Pitääpä käydä ostamassa muutama, sitten ku tulevat kauppoihin. Oli siistin näkönen.
– Pitääpä näköjään elvyttää oma Postcrossing-tili.
– Upeaa!
– Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet! Kunpa se kaikki toteutuisi tässä maailmassa!
– Wau, hieno!
– Pitäneekin siis käydä pitkästä aikaa postimerkkiostoksilla.
– Hienoa, Posti!
– Pride on ihmisen parasta aikaa.
Postia kohtaan sataa myös kritiikkiä. Moni on närkästynyt esimerkiksi Pride-liikkeen saamasta näkyvyydestä, eikä kaikkien mielestä Postin kuuluisi ottaa asiaan kantaa lainkaan:
– Ei toi mitään yhdenvartaisuutta toi Pride-liike ajaa vaan omaa asiaansa eikä yhdenvertaisuutta.
– Pride ei edusta tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
– Jos mulle tulee postia kyseisellä merkillä en edes avaa.
– Pitää muistaakki aina sannoo ETTEI HALUA moista merkkiä.
– Posti on tapansa mukaan ajastaan jäljessä. Pride-woketus meni jo. Fiksut yritykset ilmoittavat jo irtaantuvansa Pride-hömpästä.
– Postin pitäisi olla puolueeton kaikkia palveleva laitos. Yhdenvertaisuutta ja ja tasa-arvoa sekä ihmisoikeuksia on se, että posti kulkee kaikille ihan luonto yms. aiheisilla postimerkeillä.
– Ei hemmetti! Eikö näitä pääse pakoon mihinkään! Kohta ei ole paikkaa mihin olis pläntätty joku Pride-merkki!
– Postikin on näin tyhmä. Surullista. No Postin toiminta on muutenkin mennyt alaspäin.
– Tällainen typerä toiminta pitää kieltää lailla.
– Surullista, että Postikin lähtee mukaan poliitiikkaan.
– Ei aatteellista pakottavaa mainontaa valtionyhtiöissä, kiitos etukäteen.
– Onneksi on muitakin jotka toimii alalla, hyvästi Posti.
– Postin sekä myös muiden valtion alaisuudessa toimivien virastojen yms. ei ole soveliasta ottaa kantaa minkään ideologian tai poliittisen suuntauksen puolesta.
– On se merkillistä, ettei normaalia työtä voi enää tehdä ilman tätä ideologista kamaa!
– Postikin siis tukee tota politisoitunutta, toksista ja totalitaarista järjestöö.
– Pitääkö tuollainen postimerkki lähettää mökin mummollekin? Sairasta huumoria postilta.
– Mihin näitä tarvitaan? Tämä on jälleen syrjivää muita vähemmistöryhmiä kohtaan, jos heille ei tehdä vastaavaa postimerkkiä. Kuten romanit, saamelaiset jne.