Kuva: Shutterstock

Lomalaisia voi odottaa ikävä yllätys - passin uusiminen voi viedä tällä hetkellä kuukausia

10.01.2024 18:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Korona-aika ruuhkautti poliisin lupapalvelut pitkäksi aikaa.

Talvilomaan kannattaa tänä vuonna varautua hyvissä ajoin. Passin saaminen matkalle ei nimittäin käy tällä hetkellä aivan käden käänteessä.

Usein passia uusiessa tulee edellen käydä poliisiasemalla antamassa sormenjälkensä ja nimikirjoituksensa, vaikka itse hakemuksen tekisikin netissä sähköisesti. Poliisiasemat ovat jo koronaviruspandemiasta lähtien olleet hyvin ruuhkautuneita ja tällä hetkellä odotusaika ajan saamiseksi poliisiasemalle voi venyä jopa kuukausien mittaiseksi.

Esimerkiksi Helsingissä Pasilan poliisiasema on niin ruuhkautunut, ettei järjestelmä poliisin sivuilla edes näytä uusia aikoja lainkaan. Espoossakin seuraavat ajat menevät maaliskuun puoliväliin ja Vantaalla helmikuun loppuun. 

Muuallakaan Uusimaalla tilanne ei näytä ruhtinaalliselta, sillä sekä Keravalta että Nurmijärveltä ajat ovat tällä hetkellä loppu ja Järvenpäässäkin vain hyvin hajanaisia aikoja helmikuulle on tarjolla. 

Muissa suurissa kaupungeissa tilanne on vähintään yhtä huono. Esimerkiksi Turun pääpoliisiasemalle seuraavan vapaan ajan saa toukokuussa ja Tampereella huhtikuun lopussa.

Poliisiasemalle voi mennä myös ilman ajanvarausta kärkkymään, mutta tällöin voi joutua odottamaan pitkiäkin aikoja. Järjestelmäänkin voi ilmaantua myös peruutusaikoja, jolloin niitä voi aueta jo nykyistä aiemmin.

Tähän päälle on syytä varata itse passin toimitukseen viikko tai pari, ellei tilaa pikapassia, joka saapuu muutamassa päivässä.

Jos suuntaa kaukomaille, on hyvä myös varmistaa, kuinka kauan matkan jälkeen passin on oltava voimassa, jotta maahanpääsy onnistuu. Lisää aiheesta voit lukea alta.

Lue myös: Tiesitkö? Osa maista velvoittaa passin olevan voimassa vielä kauan matkan jälkeenkin - tarkista lista

Lue myös: Maailman turvallisimmat ja vaarallisimmat matkakohteet listattiin - katso tulokset

Lue myös: Oletko menossa autolomalle Norjaan? Rajan ylittämisen vaatimukset voivat tulla monelle yllätyksenä

Lähde: Poliisi

Kilpailut

Uusimmat