Kuva: Fotolia

Haaveissa kauniin kiiltävät hiukset ilman rasvoittumista? Ammattilaisen vinkeillä onnistut

08.01.2017 10:15 - Karoliina Kotala

Moni haaveilee terveistä ja kiiltävistä kutreista, mutta lopputulos on usein haastava saavuttaa. Hiusalan asiantuntijat tietävät kuitenkin oikeat niksit.

Kauppojen hyllyiltä löytyy lukuisia kiiltoa antavia hiustuotteita, jotka lupaavat kauniin kiiltävät hiukset. Huippukampaaja Hanna Ruusunen a.k.a Luovasta muistuttaa kuitenkin, että kauniiden ja terveiden hiusten salaisuus on hiustenhoidossa. 

- Tärkeintä on käyttää omalle hiustyypille ja laadulle sopivia tuotteita. Jos hiuksesi ovat karkeat tai kuivat, ne mitä luultavimmin kaipaavat kunnon kosteuttavia tuotteita. Nykyään myös öljyjä on erilaisia, paksuille karkeille hiuksille sekä hennoille skandinaavisille hiuksille. Tärkeintä on valita omalle hiuslaadulle sopiva tuote, Ruusunen muistuttaa. 

Pumppaa siis öljyä ensin pieni määrä käsiin ja levitä käsien kautta kosteiden hiusten pituuksiin ja latvoihin. Aloita pienellä määrällä ja lisää tarvittaessa, näin vältyt saamasta rasvaisen näköisiä hiuksia. Öljyä voi myös lisätä kuiviin hiuksiin, mutta muista varoa laittamasta liikaa tuotetta. 

Myös oikeanlaiset pesutottumukset vaikuttavat hiusten kiiltoon. Pese shampoolla hiuspohja, latvalle riittää kevyt rutistelu shampoolla, älä hankaa hiusta. Levitä hoitoainetta pituuksille ja latvoille, mutta älä hiero tyveen. 

- Tärkeää on muistaa, mitä enemmän halutaan tehoa irti hoitoaineesta sitä kuivemmaksi hius kannattaa rutistaa ennen hoitoaineen levittämistä. Rutistele siis hiuksia pyyhkeellä, mutta jälleen älä hankaa. Parhaimmankin hoitoaineen teho menee hukkaan, jos hiuksissa oleva vesi valuttaa hoitoaineen mukanaan viemäriin. Helli hiuksiasi myös säännöllisesti tehohoidoilla, Ruusunen opastaa. 

Hiuksien kiiltoon voi vaikuttaa myös vielä viimeistelyvaiheessa. 

- Hiusten kuivaaminen föönillä ja harjalla tai hiusten käsittely suoristusraudalla silottavat hiuksen pintaa ja tekevät hiuksesta kiiltävämmän näköiset, Ruusunen summaa. 

Lue myös: Naisen hiukset värjättiin supersuositun suklaalevitteen avulla - lopputulos hämmentää

Kilpailut

Uusimmat