Selvitimme, mitä naiset eivät toivo joululahjaksi – 10 hyvää varoitusta miehille

Älä hanki naisellesi joululahjaa, joka voi jopa loukata häntä.

Julkaistu:

Monella miehellä on tällä hetkellä tehtävänä ostaa omalle naiselle joululahja. Vaikka puolison tuntisi hyvin, voi hänelle hankkia vahingossa epämieluisan lahjan.

Me haluamme auttaa. Siksi selvitimme, millaisia lahjoja naiset eivät yleensä halua puolisoiltaan. Sen perusteella valinnasta voisi tulla helpompi, kun huonot lahjat voi viivata listalta yli.

Jos mielessäsi on jokin näistä lahjoista, mieti niiden hankintaa vielä kerran

1. Kodinkone

Kodinkone esimerkiksi imuri, silitysrauta tai vedenkeitin. Ne saattavat vain muistuttaa häntä kotitöistä, joita hänellä on aivan liikaa.

2. Kuntosalijäsenyys

Jos hän ei ole itse pyytänyt lahjaksi jäsenyyttä kuntosalille, voi sellaisen hankinta joululahjaksi olla virhe. Hän voi luulla, että pidät häntä esimerkiksi huonokuntoisena. Myös jonkin kuntolaitteen hankinta voi viitata samantapaiseen.

3. Vaaka

Miksi hän tarvitsisi vaakaa? Mietipä sitä ja mieti samalla, miksi hän ajatteli sinun hankkineen hänelle vaa’an.

4. Karvanpoistolaite

Mikään karvanpoistoon liittyvä laite tai tuote ei ole naiselle mieluisa lahja, jollei hän ole pyytänyt sellaista itse. Karvanpoistoon liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia asioita ja niihin liittyvät apukeinot hankitaan yleensä itse.

5. Uusi hajuvesi

Sinun pitäisi tietää, mikä on puolisosi suosikkituoksu. Mikä tahansa muu tuoksu voi antaa hänelle sellaisen kuvan, että hänen suosikkinsa ei kelpaa.

6. Tuoksukynttilä

Tuoksukynttilän hankinta ei anna sellaista kuvaa, että lahjan mietintään on käytetty aikaa. Ehkä edes kynttilästä lähtevä tuoksu ei ole hänelle mieluisa. Tämä on aika varmasti huono lahja naiselle.

7. Sukat ja alusvaatteet

Sukat ovat ehkä liian käytännöllinen lahja. Alusvaatteet saattavat myös olla. Hanki niitä hänelle joulun ulkopuolella. Tai anna hänen hankkia ne itse, koska alusvaatteiden kohdalla kootkin voivat mennä helposti pieleen. Samoin voi sanoa monista muistakin vaatteista.

8. Ryppyvoide

Ryppyvoiteen kohdalla kannattaa ajatella samoin kuin kuntosalijäsenyyden kohdalla. Tämän lahjan saadessa nainen voi ajatella, että hänellä on mielestäsi liikaa ryppyjä. Hän taitaa tietää parhaiten itse, mitä hän tarvitsee iholleen.

9. Sinulle mieluisia lahjoja

Jos sinä pidät kalastuksesta, älä anna naisellesi kalastukseen liittyviä lahjoja. Mutta jos hänkin pitää kalastuksesta, asia on tietysti toisin. Älä kuitenkaan yritä pakottaa häntä alkaa pitämään asioista, joista sinä pidät.

10. Oikeasti lapsille tarkoitettuja lahjoja

Nainen ansaitsee saada lahjan, joka on tarkoitettu hänelle. Sellaisia eivät ole lahjat, joita tarvitsevat oikeasti hänen lapsensa. Huonoja lahjoja ovat silloin esimerkiksi lastenhuoneen sisustukseen liittyvät lahjat tai lastentarvikkeet.

Toivottavasti tästä listasta on apua.

Lähteet: Family Education ja Medium