Kuva: Marek Sabogal

Jyrki 69 kertoo, millainen kokemus Vain elämää -ohjelma oli - "Hirvensalmelta kaikki lähti jälleen nousuun"

23.04.2023 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

The 69 Eyes julkaisi viime perjantaina uuden albumin. Albumilla kuullaan myös Gotta Rock -kappale, jonka yhtye esitti Vain elämää -ohjelmassa. Jyrki 69 pohtii Voice.fi:n haastattelussa, millainen kokemus Vain elämää oikein oli.

Voit myös kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta. 

The 69 Eyes julkaisi perjantaina uuden albumin Death of Darkness. Albumilla kuullaan muun muassa Boycott-laina Gotta Rock, joka tuli suomalaisille tutuksi Vain elämää -ohjelman myötä. Yhtyeen laulaja Jyrki 69 oli yksi ohjelman tähdistä viime syksynä.

- Gotta Rock on alitajuntaisesti varmasti vaikuttanut siihen, että Lost Boys -kappaleessamme lauletaan "You want to rock". Boycott oli yksi cooleimpia bändejä 1980-luvulla ja kävin heidän keikoillaan aktiivisesti. Yksi syy hyvän musan lisäksi oli se, että siellä oli kauneimmat gimmat, laulaja Jyrki 69 hymyilee Voice.fi:n haastattelussa.

- Kappaleen coveroimisesta puhuttiin jo 30 vuotta sitten. Nyt kun olin Vain elämäässä, niin tajusin, että pääsemme vihdoinkin esittämään sen, sillä Tommi Läntinen oli myös ohjelmassa. 

Jyrki 69 sanoo, että The 69 Eyesin versio on otettu valtavan hienosti vastaan, sillä kyseessä on kuitenkin alkuperäisesti "suomalainen kansallislaulu". 

- Se soi paljon radiossa ja livenä kaikki laulavat mukana, mikä on mahtavaa. Myös ulkomailla  osataan jo laulun sanat ja tunnelma on katossa. 

Vain elämää -ohjelman suosio näkyi siinä, että The 69 Eyes esiintyi Suomessa loppuunmyydyillä keikoilla. Gotta Rock -nimi päätyi myös kiertueen nimeksi sekä Suomessa että muualla.

- Varsinkin Keski-Euroopassa ei haluttu, että levyn nimi paljastetaan kiertueessa ennenaikaisesti. Suomessa ajattelimme, että rundin nimi voisi olla Vain elämää, mutta kuitenkin päädyimme Gotta Rock -sanapariin. Se on tavallaan vähän juntti, mutta samalla todella cool. 

Jyrki 69:lle Vain elämää -ohjelma oli ikimuistoinen kokemus. 

- Sanon edelleen, että se on hienoimpia kokemuksia, joita olen saanut kokea. Olen ollut kauan musiikissa mukana ja Vain elämää oli puhdistava ja uskomaton juttu. Menin sinne sillä ajatuksella, että en pohjusta omaa soolouraani, vaan tuon nimenomaan bändiämme esille. 

- Nyt saamme korjata sitä hedelmää ja olemme jälleen Suomessa parrasvaloissa. Keikat ovat loppuunmyytyjä ja tämä heijastuu tietenkin myös globaalisti. Hirvensalmelta kaikki lähti jälleen nousuun, Jyrki 69 päättää. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan Podplaysta. Haastattelussa Jyrki 69 kertoo uudesta albumista, jenkkitähti Kat Von D:n osallistumisesta levyn tekoon, sosiaalisesta mediasta ja Vain elämää -ohjelmasta.

Voice.fi, Iskelmä, Radio Nova, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa. 

Lue myös: Tunnettu jenkkitähti tekee yhteistyötä The 69 Eyesin kanssa - "Hän vastasi heti myöntävästi"

Lue myös: Erika Vikman kommentoi nyt kohauttanutta Jyrki 69 -videotaan - "Se oli suoranaista v*ttuilua"

Lue myös: The 69 Eyesilta uutta musiikkia - "Biisi ja sen video palautti bändin 1990-luvun loppuun"

Kilpailut

Uusimmat