Kuva: Marek Sabogal

The 69 Eyesilta uutta musiikkia - "Biisi ja sen video palautti bändin 1990-luvun loppuun"

03.03.2023 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tuleva Death Of Darkness- albumi on suoraa jatkumoa yhtyeen 2000-luvun alkupuolen kultaa ja platinaa myyneille levyille.

Perjantaina 21. huhtikuuta uuden Death Of Darkness -albuminsa julkaiseva The 69 Eyes julkaisi tänään perjantaina albumin nimibiisin. Melodinen ja tummanpuhuva goottibiisi sai seurakseen Elias Ryynäsen ohjaaman videon, joka kuvattiin talvisessa Hämeenlinnassa.

- Asuin skidinä Hämeenlinnassa ja kaupungin linna on osa mun mielenmaisemaa. Se sopi täydellisesti meidän vanhantyylisen goottibiisin videon kuvastoon. Jos et ole käynnyt siellä koskaan, niin suosittelen kotimaan matkailua Hämeenlinnaan. Biisi ja sen video palautti bändin 90-luvun loppuun, gootti is back, laulaja Jyrki 69 sanoo.

Tuleva Death Of Darkness- albumi on suoraa jatkumoa yhtyeen 2000-luvun alkupuolen kultaa ja platinaa myyneille levyille, jotka aikoinaan nostivat The 69 Eyesin maailman maineeseen. Uudella levyllä vierailee myös Kat Von D.

Viime syksystä loppuunmyydyille saleille esiintynyt The 69 Eyes suuntaa ensi viikolla Gotta Rock -Euroopan-kiertueelle, joka vie yhtyeen muun muassa Italiaan, Itävaltaan, Saksaan ja Tsekkeihin. Euroopan-kiertueen lisäksi yhtye suuntaa myös Yhdysvaltoihin, jossa päästään nauttimaan Gotta Rock USA-kiertueesta toukokuussa. Yhdysvalloissa bändi nähdään mm. Los Angelesin legendaarisella The Whisky -klubilla. Kesällä bändi tullaan näkemään festareilla myös Suomessa. 

Jyrki 69 juontaa keskiviikkoisin Radio Cityllä 80's Rock Show -ohjelmaa yhdessä Jete Ollisen kanssa. 

Voit katsoa videon alta tai tästä.

Lue myös: The 69 Eyesin uusi albumi jatkaa 2000-luvun alun levyjen teemoja - "Melodista goottirockia"

Lue myös: Himos Metal Festivalia juhlitaan jälleen ensi kesänä - mukana Ville Valon soolobändi sekä The 69 Eyes

Kilpailut

Uusimmat