Kuva: Shutterstock

Kaatuvatko kaikki asiat päälle? Lue seitsemän vinkkiä, jotka auttavat sinua epätoivon hetkellä

08.10.2018 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Esimerkiksi tauko sosiaalisesta mediasta voi tehdä hyvää.

Jokaisella on joskus sellaisia päiviä, jolloin kaikki asiat tuntuvat kaatuvan päälle. Kiire ja stressi lyövät mielen matalaksi sekä erilaiset sattumat ja kohtaukset osuvat juuri samalle päivälle. Silloin on hyvä tajuta, että tällaista elämä vain sattuu olemaan joskus ja muistaa, että pohjalta ainoa tie on ylöspäin.

Huffington Post -sivusto on jakanut hyviä neuvoja siihen, kuinka tällaisena päivänä olisi hyvä käyttäytyä ja mitä kaikkea ihmisen pitäisi tehdä. Esimerkiksi syvään hengittäminen ja mielen rauhoittaminen ovat tärkeitä asioita. Myös sosiaalisesta mediasta olisi hyvä pitää taukoa, sillä turhautumisen aikana sinne ei kuitenkaan kirjoita mitään hyvää. Myös jatkuvien viestitulvien takia puhelimen voi laittaa hetkeksi vaikka lentokonetilaan.

Lue alta seitsemän keinoa, jotka auttavat huonoina päivinä. 

1. Hengitä syvään ja istu hetkeksi alas

Maailma ei kaadu tähän. Hengitä syvään ja tajua, että joskus vain on ikäviä päiviä. Opettele rauhoittumaan sekä jopa meditoimaan. Mielen rentouttaminen auttaa useaan ikävään asiaan. 

2. Pidä tauko sosiaalisesta mediasta

Kun kiire on kova, et tarvitse jatkuvaa ilmoitustulvaa sosiaalisilta medioilta. Laita puhelin kiinni ja nauti yksinolosta. 

3. Tunnista tunteesi ja hyväksy ne

Jokaisella on huonoja päiviä. Emme ole koneita, joten elämäämme hallitsevat tunteet. Hyväksy tunteesi, anna niiden elää ja tajua, että ne ovat osa inhimillisyyttä. Tuntemuksien ja tunteiden avulla koemme asioita ja ne tekevät meistä juuri sen, keitä olemme. 

4. Älä lue uutisia

Uutiset saattavat laukaista ikäviä muistoja tai ahdistaa. Jos maailmassa ei ole mitään hyvää sanottavaa mistään, kannattaa elää hetki kuplassa ja sulkea uutislähettimet. Sinulla on varmasti omiakin murheita.

5. Soita äidillesi

Toki myös isä, ystävä tai kuka tahansa läheinen käy. Avaudu kaikesta ja kerro päivästäsi - rakkaimpasi jaksavat varmasti kuunnella ja auttavat sinua hädän hetkellä. He saavat todennäköisesti myös mielesi rauhallisemmaksi.

6. Pyydä apua

Kenenkään ei tarvitse suoriutua kaikesta yksin. Pyydä apua silloin kun sitä tarvitset ja varmasti saat sitä. Et voi kantaa kaikkea harteillasi ilman murtumista.

7. Älä käytä alkoholia ahdistukseen, suruun, masennukseen tai stressiin

Alkoholi saattaa hetkeksi lieventää ikävää oloa, mutta lopulta siitä aiheutuvat jälkitilat voivat olla pahempia kuin koskaan. Purkaa ahdistusta mielummin liikuntaan, puhumiseen tai vaikka lukemiseen. 

Lue myös: Lievitä stressiä syömällä – 7 ruoka-ainetta, jotka rauhoittavat hermojasi

Lue myös: Haluatko vähentää stressiä? Haistele rakkaasi likaista paitaa

Lue myös: Hätistä stressi hetkessä - 8 tapaa, jotka vievät alle puoli minuuttia

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat