Kuva: Pixabay

Haluatko vähentää stressiä? Haistele rakkaasi likaista paitaa

11.01.2018 16:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Oman rakkaan tuoksulla on myös terveysvaikutuksia.

Stressi on vaiva, joka koskettaa jokaista aikuista jossain vaiheessa elämää. Toisia stressaa enemmän, toisia vähemmän, mutta yhteistä kaikille on se, että sitä voi myös yrittää vähentää muutaman niksin avulla.

Yksi hämmentävimmistä keinoista lienee oman rakkaan paidan haisteleminen. Tähän lopputulokseen tultiin kuitenkin tuoreessa tutkimuksessa, jonka mukaan oman rakkaan paidan haisteleminen auttaa ihmistä laskemaan kehonsa stressitasoja.

Tutkimuksessa oli mukana 96 pariskuntaa, joiden miehiä tutkijat kehottivat suihkuun, jonka jälkeen heidän tuli pitää samaa valkoista t-paitaa. Heitä myös kiellettiin tupakoimasta tai syömästä mausteisia ruokia, jotta he eivät peitä ominaistuoksuaan. Tämän jälkeen paidat pakastettiin, jotta tuoksut säilyvät hyvinä.

Tämän jälkeen naisille annettiin tuoksutettavaksi kolme eri paitaa. Yhdessä oli oman rakkaan tuoksu, toisessa vieraan tuoksu ja kolmannessa pesuaineen tuoksu. Naiset eivät kuitenkaan tiennyt mikä paidoista oli mikä. Tämän jälkeen naiset ottivat osaa testiin, jossa seurattiin myös heidän stressitasojaan.

Tulosten mukaan naiset olivat vähiten stressaantuneita silloin, kun he tuoksuttelivat oman kumppaninsa paitaa.

Tämän tuloksen valossa oman rakkaan paitaa kannattaa pitää lähettyvillä tiukan paikan varalla.

Lue myös: Hätistä stressi hetkessä - 8 tapaa, jotka vievät alle puoli minuuttia

Lue myös: Mitä stressi todella tekee terveydellemme - katso herättelevä video

Lue myös: Stressi vaikeuttaa kuntoilemista – 3 keinoa saada parempi treeni

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat