Kuva: Shutterstock

Lievitä stressiä syömällä – 7 ruoka-ainetta, jotka rauhoittavat hermojasi

20.02.2018 20:15 - Emmi Moilanen

Yllättävä keino stressin lievittämiseen voi löytyä kookoksen tuoksusta tai lusikallisesta hunajaa.

Jokainen meistä kohtaa aika ajoin elämänvaiheita, jolloin stressi tuntuu vain kasaantuvan. Onneksi nämä vaiheet ovat yleensä ohimeneviä, mutta stressihuipun ollessa pahimmillaan, on onneksi olemassa maukkaita keinoja hermojen rauhoittamiseen.

Lue alta Elite Dailyn tekemä listaus ruuista, jotka voivat toimia yllättävänä apuna stressin lievittämisessä.

1. Hunaja

Hunaja sisältää runsaasti tryptofaania. Tämän aminohapon tiedetään vähentävän ahdistusta ja rauhoittavan hermojan.

Kokeile siis sekoittaa lusikallinen hunajaa aamupalajugurttiisi, lisää hedelmäsalaatin joukkoon tai levitä paahtoleivän päälle.

2. Lämmin maito

Hunajan lisäksi maito on loistava tryptofaanin lähde. Maito sisältää myös runsaasti kalsiumia, joka voi myös rauhoittaa mielialaasi.

Lasillinen lämmintä maitoa siis rentouttaa mukavasti juuri ennen yöunia. Jos maito ei kuitenkaan juoman muodossa maistu, lorauta seuraavalla kerralla tilkka maitoa esimerkiksi murojen joukkoon.

3. Vihreä tee

Vihreä tee sisältää runsaasti L-teaniinia, jonka on todistettu lievittävän stressiä ja rauhoittavan hermostunutta oloa.

Kupillinen lämmintä teetä onkin siis mitä mainioin keino rentoutua pitkän ja stressaavan työpäivän jälkeen.

4. Suklaa

Hyviä uutisia makean ystäville. Tumman suklaan terveysvaikutukset ulottuvat myös stressinhallintaan, sillä Elite Dailyn mukaan kyseinen herkku vaikuttaa tasapainottavasti kehon kortisolitasoon. Kortisoli määrittää sitä, kuinka stressaantuneeksi ja hermostuneeksi tunnet itsesi.

5. Kookos

Vuonna 2010 New Yorkin Columbian yliopistossa tehty tutkimus osoitti kookoksen tuoksun haistamisen vähentävän koehenkilöiden kokemaa stressiä vaativan työtehtävän aikana. Kookoksella havaittiin samassa tilaanteessa olevan myös verenpainetta laskeva vaikutus.

6. Banaani

Banaanit sisältävät kahta ravintoainetta, joilla erityisesti tiedetään olevan rentouttava vaikutus lihaksiimme. Kaliumia ja magnesiumia sisältävät ruuat ovatkin suosittuja erityisesti treenin jälkeisenä välipalana.

7. Vihannekset

Vihreät vihannekset kuten pinaatti ja lehtikaali ovat täynnä folaattia, joka auttaa kehoasi tuottamaan mielihyvähormoninakin tunnettua dopamiinia.

Nämä vihreät lehtivihannekset voivat toimia apuna myös masennusoireiden torjunnassa. Vuonna 2012 Journal of Affective Disorderissa julkaistu tutkimus osoitti, että henkilöt jotka noudattivat runsaasti folaattia sisältävää ruokavaliota, kärsivät myös vähemmän masennuksen oireista.

Lue myös: Stressi todella aiheuttaa harmaita hiuksia: Lue, mitkä tekijät saavat kuontalosi harmaantumaan

Lue myös: Stressi vaikuttaa koko kehoosi epämiellyttävällä tavalla - lue miten

Lähde: Elite Daily

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat