Kuva: Shutterstock

Onnistuuko tietty tasapainoa vaativa asento sinulta? Voi ennustaa tulevien vuosien terveydentilaasi

06.12.2022 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Asennossa tuli tutkimuksessa pysyä 10 sekunnin ajan, jotta se hyväksyttiin.

Ikävuosien karttuessa on normaalia, ettei kehon liikkuvuus pysy enää ihan samalla tasolla kuin parikymppisenä. Ainakin oman terveytensä edistämiseksi tehdyistä toimista kannattaa pitää tiukemmin kiinni. Omaa liikkuvuuttaan ja kehonhallintaansa kannattaakin harjoitella ja ylläpitää. 

British Journal of Sports Medicine -lehdessä esitellään tutkimus, jossa selvitettiin tietyn tasapainoa vaativan liikkeen vaikutusta tulevien vuosien terveyteen ja jopa osallistujien kuolleisuuteen.

Tutkimuksessa selvisi, että niillä, jotka eivät yli 50-vuotiaina pystyneet pysymään kymmentä sekuntia yhdellä jalalla seisoma-asennossa, oli kohonnut riski menehtyä seuraavan seitsemän vuoden aikana. 

Kaikista liikettä yrittäneistä 20,4 prosenttia ei onnistunut pysymään siinä määrättyä aikaa. Yhteensä kaikista osallistujista menehtyi seuraavien vuosien aikana 7,2 prosenttia. Menehtyneiden osuus jakautui kuitenkin niin, että liikkeessä epäonnistuneista parista kymmenestä prosentista menehtyi peräti 17,5 prosenttia kun taas liikkeessä onnistuneesta enemmistöstä vain 4,6 prosenttia. 

Tutkimus perustui yli 1700 osallistujan suorituksiin. Osallistujia seurattiin 12 vuoden ajan ja he olivat seurannan aikana iältään 51-75 vuotiaita. Enemmistö, 68 prosenttia osallistujista oli miehiä.

Lue myös: "Kuollut ötökkä" on todellinen vatsalihasten superliike - helpoilla ohjeilla onnistut tekemään sen

Lue myös: Monen inhokkiliike on tehokas treeni, kun otat näppärät vinkit haltuun

Lue myös: MTV: 5 vessareissujen hälytysmerkkiä, jotka voivat kieliä syövästä

Lähde: British Journal of Sports Medicine

Kilpailut

Uusimmat