Kuva: Shutterstock

"Kuollut ötökkä" on todellinen vatsalihasten superliike - helpoilla ohjeilla onnistut tekemään sen

03.12.2022 12:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Liikkeeseen on helppo lisätä myös lisävastusta.

"Kuollut ötökkä" voi nostaa vatsalihaharjoittelusi aivan uudelle tasolle. Se voi kuulostaa alkuun hassulta, mutta liike todella pesee esimerkiksi tavallisen istumaannousun.

Englanniksi dead bug -nimellä kulkeva liike tarkoittaa vatsalihasliikettä, jossa käsiä ja jalkoja liikuteltaessa liikerataa jarrutetaan niin, että vatsalihakset joutuvat pitämään pitonsa kauemmin.

Vatsalihakset joutuvat liikkeessä jarruttamaan siksi, että raajoja ei missään vaiheessa päästetä kokonaan maahan. Liikkeesä maataan selällään ja nostetaan ristikkäinen jalka ja käsi yhtä aikaa ilmaan ja sitten lasketaan takaisin. Jalkoja ei kuitenkaan lepuuteta, vaan niitä pidetään aina hieman irti maasta, jolloin vatsalihakset joutuvat työskentelemään pitääkseen alavartalon vakaana.

Liike työllistää näppärästi myös vinoja vatsalihaksia, koska liike tehdään ristiin.

Kun perinteinen tyyli alkaa sujua, voi lisävastukseksi lisätä esimerkiksi käsipainot tai kokeilla molempien käsien ja jalkojen nostamista yhtäaikaisesti.

Voit katsoa mallia alla olevasta videosta tai täältä.

Lue myös: Monen inhokkiliike on tehokas treeni, kun otat näppärät vinkit haltuun

Lue myös: Trendilaji, jota tuntuvat harrastavan nyt kaikki - hiki virtaa ja useat lihakset saavat treeniä

Lue myös: Trendiksi noussut laji näyttää kepeältä ja hauskalta, mutta kehittää uskomattoman monia lihaksia

Lähde: Healthline

Kilpailut

Uusimmat