Kuva: Shutterstock

THL varoittaa ylipainon yleistymisestä Suomessa: "Ongelmat ovat räjähtämässä käsiin"

04.12.2023 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Ylipainon ehkäisemiseksi tulisi THL:n mukaan tehdä toimia myös yhteiskunnallisella tasolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo tämän vuoden Terve Suomi -tutkimuksensa tulosten näyttävän huolestuttavilta.

Ylipaino näkyy myös liitännäisongelmina tutkimuksessa. Tuloksista käy ilmi, että joka toisella suomalaisella aikuisella on joko verenpainelääkitys tai kohonnut verenpaine. Se tarkoittaa yhteensä yli 2 miljoonaa ihmistä. Vielä sitä huolestuttavampaa on kuitenkin ylilääkäri Lara Lehtorannan mukaan se, että suunta ei näytä olevan alaspäin, kuten se oli vielä 2000-luvun alussa.

- Lihavuuden yleistyminen nostaa verenpaineita tulevaisuudessa. Tämä on nähtävissä myös kolesteroliarvoissa, Lehtoranta kommentoi.

Lehtoranta kertoo olevansa erityisen huolissaan siitä, että työikäisillä veren triglyseridirasva-arvot ovat nousseet selvästi. Sille altistavat erityisesti neljä asiaa, joihin voi osittain omalla toiminnallaan myös itse vaikuttaa.

- Triglyseridirasvojen pitoisuutta lisäävät vyötärölihavuus, runsas alkoholin käyttö sekä ruokavalio, joka sisältää paljon kovaa rasvaa sekä vähäkuituisia hiilihydraatteja, Lehtoranta listaa.

Tulokset näyttävät, että työikäisillä eli 20-64-vuotiailla sitten vuoden 2017 vyötärölihavuus on miehillä yleistynyt 3 prosenttia ja naisilla 4 prosenttia. Tutkimuksen johtaja, dosentti Annamari Lundqvist kertoo olevansa huolestunut siitä, että tilanne haittavaikutuksineen leviää pian käsiin aiheuttaen esimerkiksi painetta jo valmiiksi kuormittuneelle terveydenhuollolle. Lundqvist vetoaakin, että ylipainon ehkäisemiseksi olisi tehtävä toimia myös yhteiskunnallisella tasolla kuten verotusta säätämällä.

- Lihavuus yleistyy ja sen aiheuttamat ongelmat ovat räjähtämässä käsiin. Lihavuus aiheuttaa vuosittain miljardin lisäkustannukset terveydenhuollolle. Viimeistään nyt tarvitaan yhteiskunnan laaja-alaisia toimia väestön lihomisen pysäyttämiseksi. Tällaisia keinoja voisivat olla muun muassa elintarvikkeiden epäterveellisyyteen perustuvat verot ja markkinointirajoitukset, Lundqvist toteaa. 

Kohonneen verenpaineen lisäksi ylipaino ja vyötärölihavuus altistavat myös esimerkiksi aikuisiän diabetekselle. 

Lue myös: THL: Lasten ja nuorten ylipaino on edelleen huolestuttavalla tasolla - yhteiskunnallisia toimia tarvittaisiin

Lue myös: Ravitsemussuositukset muuttuvat - lihan määrää tulisi vähentää roimasti

Lue myös: Kannattaako sokerilakko? Ovatko makeutusaineet myrkkyä? Ravitsemusterapeutti vastaa ikuisuuskysymyksiin

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat