Kuva: Shutterstock

THL: Lasten ja nuorten ylipaino on edelleen huolestuttavalla tasolla - yhteiskunnallisia toimia tarvittaisiin

08.10.2023 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Terveisiin elintapoihin voidaan kannustaa myös esimerkiksi säätämällä tuotteiden verotusta, jolloin epäterveellisen valitseminen ei olisi enää niin kannattavaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL varoittaa tuoreessa tiedotteessaan, että lasten ja nuorten ylipaino on Suomessa edelleen suuri huolenaihe.

THL pitää lasten ja nuorten ylipainoa Suomessa huolestuttavankin yleisenä. Tiedot käyvät ilmi THL:n ylläpitämästä ja juuri päivittämästä lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus -tilastosta. Tilasto kattaa noin 470 000 lapsen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa kerätyt pituus- ja painotiedot. Tiedot kattavat siis yhteensä 54 prosenttia koko maan 2–16-vuotiaista.

Ylipainoa oli vuonna 2022 THL:n tilaston mukaan 2-16-vuotiaista tytöistä 18 prosentilla ja pojista jopa 27 prosentilla. Luku kasvoi hieman, kun siirryttiin vanhempaan ryhmään eli 13-16-vuotiaisiin, joiden joukosta ylipainoa oli tytöistä jo 20 prosentilla ja pojista 29 prosentilla. Luvut ei ole enää nousseet yhtä jyrkästi kuin menneinä vuosina, mutta THL:n mukaan tavoite onkin nyt ehdottomasti painaa käyrä laskusuhdanteeseen. 

THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäki kertoo tiedotteessa, että lasten ja nuorten ylipaino on tulevaisuudessa merkittävä kansanterveyden haaste, sillä se heikentää myöhemmin monin tavoin fyysistä ja psykososiaalista terveyttä.

Väestön hyvinvointiin tarvitaan muutakin kuin omaa toimintaa. Mäki näkee, että muutoksia pitäisi tehdä myös päättävässä tahossa esimerkiksi verotusta säätämällä.

”Lasten lihavuuden ehkäisemiseen ja terveellisten elintapojen tukemiseen tarvitaan monipuolisia yhteiskunnallisia toimia, kuten terveysperusteista verotusta, epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin rajoittamista ja aktiivista liikkumista edistävää yhdyskuntasuunnittelua”, Mäki kuvailee. 

Lue myös: Kannattaako sokerilakko? Ovatko makeutusaineet myrkkyä? Ravitsemusterapeutti vastaa ikuisuuskysymyksiin

Lue myös: Ravitsemussuositukset muuttuvat - lihan määrää tulisi vähentää roimasti

Lue myös: Moni pelkää kunnon romahtaneen kesäloman aikana - kuinka pitkä treenitauko todellisuudessa näkyy voimissa?

Kilpailut

Uusimmat