Pistääkö kylkeen treenin aikana? Käden ylös nostaminen ei välttämättä riitä

15.05.2015 14:15 - Eeva Rajala

Joskus juoksulenkki tai syketreeni voi mennä pilalle, kun kesken kaiken alkaa pistää kyljestä.

Ärsyttävä vaiva on viralliselta nimeltään treeniin yhdistetty tilapäinen vatsakipu. Arvioiden mukaan noin 70 prosenttia juoksijoista kärsii kyljen pistosta. Liikuntafysiologi Janet Hamilton kertoo Men's Health -lehdelle, että tiedemiehet ovat tutkineet vaivan syitä jo vuosia, mutta vieläkään ei ole täysin selvää, miten vaiva muodostuu.

Hengitä oikein

Monet juoksijat hengittävät symmetrisen kaavan mukaan eli hengittävät sisään ja ulos aina samalla askelmalla. Hamiltonin mukaan hengitysrytmin väkinäinen muuttaminen ei välttämättä ole paras keino, sillä se muuttaa samalla sitä, miten treenaaja kokee kuormituksen esimerkiksi juoksemisen aikana. Toinen puoli kehosta ottaa koko ajan kehon painon vastaan huonommin kuin toinen.

Sen sijaan kannattaa sen sekoittaa hengityskaavaansa juoksun aikana esimerkiksi niin, että hengittää sisään kahden askeleen aikana, ja hengittää ulos seuraavan kolmen askeleen aikana. Näin pidetään huolta siitä, että seuraava sisäänhengitys tapahtuu vastakkaisen jalan askelmalla. Hamiltonin mukaan tämän pitäisi vähentää vain toiselle puolelle kehoa tulevaa rasitusta.

Nosta käsi ylös

Jos hengitysrytmin muutos ei toimi, kannattaa nostaa kivun puoleinen käsi ylös ja pitää kämmentä niskan kohdilla. Tämä venyttää palleaa, mikä supistuu jokaisella hengityskerralla, ja auttaa ehkäisemään kramppeja.

Painele kramppikohtaa

Kannattaa myös kokeilla taivutusta eteenpäin ja painella kramppikohtaa sormilla. Samalla voi hengittää ulos yhteen puristettujen huulien välistä. Tämä auttaa myös ylirasittunutta palleaa. Taivutus ja painelu kannattaa toistaa kahdesta kolmeen kertaa.

Anna ruoan sulaa rauhassa

Hamilton kehottaa myös odottamaan pari tuntia syömisen jälkeen ennen kuin lähtee treenaamaan. Kun keho sulattaa ruokaa, pallean läpi virtaa vähemmän verta, mikä saattaa aiheuttaa kyljen pistävän kivun treenin aikana.

Lue myös: Palautuminen on tärkeää myös salitreenin aikana - ohjeet erilaisille treenaajille listattiin

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat