Kuva: AOP

Aki ja Heli Palsanmäki avioliitostaan: "Vietämme yhdessä 24 tuntia vuorokaudesta emmekä juurikaan riitele"

07.12.2016 15:30 - Vilma Kaura

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki kertoo löytäneensä Heli-vaimosta sielunkumppaninsa.

Suomen Huutokauppakeisari -ohjelman sympaattiset yrittäjät Aki ja Heli Palsanmäki paitsi työskentelevät yhdessä, myös viettävät valtaosan vapaa-ajastaan toistensa seurassa. Aki Palsanmäen mukaan he ovat Helin kanssa kuin luodut toisilleen.

- Kyllä se taitaa olla niin kuin sanonta kuuluu, että vakka on kantensa löytänyt. Näin on kirjaimellisesti tapahtunut, Huutokauppakeisari runoilee.

Hän kertoo viettävänsä vaimonsa Helin seurassa lähes 24 tuntia vuorokaudesta, joista suuri osa kuluu yhteisen perheyrityksen pyörityksessä. Yhdessä vietetystä ajasta huolimatta pari osaa antaa toisilleen tilaa, mikä on Aki Palsanmäen mukaan heidän suhteensa perusta.

- Me rakastamme toisiamme ja annamme tilaa hengittää, jos toinen sitä tarvitsee. Emme kysele turhia, jos toisesta näkee, että hänellä on huono päivä, Huutokauppakeisari avautuu.

Yhteistä aikaa ei haaskata riitelyyn

Huutokauppakeisari painottaa, että vaikka riidat kuuluvat parisuhteeseen, elävät he Heli-vaimon kanssa valtaosin sopuisaa elämää.

- Joskus meille tulee erimielisyyksiä, mutta varmaan ikinä ei ole ollut edes päivän kestävää mykkäkoulua. Mielummin puhua pälpätämme ja harrastamme yhdessä.

Hänen mukaansa moni pari saisi ottaa heistä mallia.

- Moni pariskunta voi miettiä, että miten onnistumme, kun vietämme yhdessä 24 tuntia vuorokaudesta emmekä juurikaan riitele. Siinä on monelle tekemistä.

"Riittää, että käpertyy toisen kainaloon"

Aki Palsanmäen mukaan Heli-vaimo on yrityskumppanuuden lisäksi hänen paras ystävänsä, jonka kanssa yhteinen sävel on löytynyt vapaa-aikanakin.

- Puoliso on kuitenkin se ihminen, jota rakastaa, joten mielelläänhän sitä puuhailee asioita yhdessä, mies sanoo.

Paljon töitä paiskivalle pariskunnalle vapaa-aika ei aina tarkoita irtiottoa arjesta. Joskus  tekemiseksi riittää yhteinen hetki television edessä.

- Riittää, että menee sohvalle pitkäkseen, keittää kupin hyvää teetä ja käpertyy toisen kainaloon katsomaan leffaa. Sekin on minusta harrastamista ja yhteistä aikaa, hän miettii.

Lue myös: Oudoin asia, jota on tarjottu Huutokauppakeisarille myyntiin: "Miettisin loppuelämän, millaiseen kotiin päätyi"

Kilpailut

Uusimmat