Kuva: Nelonen Media

Tänään tv:ssä: Erika Vikmanin sisko tavoittelee paikkaa Idols-laulukilpailusta

13.09.2018 07:15 - Erica Alaluusua

Koe-esiiintymisissä nähdään tutunnäköinen kasvo, kun Jennika Vikman astelee tuomariston eteen

Idols-laulukilpailun toisessa jaksossa päästään jälleen etsimään uusia laulajalupauksia. Tämän vuoden tuomaristossa istuvat Jannika B, Elastinen, Maija Vilkkumaa sekä paluun tuomaristoon tehnyt Jone Nikula. Nikula toimi Idols-tuomarina seitsemän ensimmäisen tuotantokauden ajan, joten paluuta tuomaristoon on varmasti odotettu. 

Heti toisen jakson alkupuolella päästään jännittäviin tunnelmiin, kun vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikmanin pikkusisko Jennika Vikman, 22, saapuu tuomariston eteen. Illan jaksossa päästään näkemään, nappaako hän itselleen kilpailun jatkopaikan.

Idols on toiminut ponnahduslautana usealle eturivin artistille kuten Almalle, Anna Puulle, Antti Tuiskulle sekä artistinimeä ABREU nykyisin käyttävälle Anna Abreulle. Viime vuoden voittajaksi selviytyi Anniina Timonen.

Myös tuomaristossa istuva Jannika B on osallistunut vuonna 2007 Idols-laulukilpailuun. Kirjoitimme aikaisemmin, kuinka Jannika B jakoi videon omasta koe-esiintymisestään Instagram-tilillään. Juttuun pääset lukemaan tästä.

Idols

Nelonen

20.00

Lue myös: Tiesitkö, että hekin ovat osallistuneet Idolsiin? Katso suomalaisjulkkisten koelaulut

Lue myös: Uusi Idols-tuomari Maija Vilkkumaa muutti mielipiteensä ohjelmasta: "Kuinka väärässä olinkaan!"

Kilpailut

Uusimmat