Kuva: Yle

Tänään tv:ssä: Suomalaiselokuva, jonka rajut seksikohtaukset saivat katsojat hämmentymään

17.09.2018 07:15 - Erica Alaluusua

Aku Louhimiehen Vuosaari -elokuva saa katsojansa haukkomaan henkeään.

Vuonna 2012 ilmestynyt, Aku Louhimiehen ohjaama draamaelokuva Vuosaari kertoo yhden, päähenkilöiden elämää mullistavan, viikon tapahtumista. 

Elokuva on raadollinen kuvaus elämästä lähiöissä ja saa katsojansa välillä haukkomaan henkeään järkytyksestä. Kirjoitimme vuonna 2012, kuinka elokuvan rajut seksikohtaukset saivat katsojat hämmentymään. Tällöin elokuvassa näytellyt Pekka Strang kommentoi asiaa Voice.fin toimitukselle. 

Elokuvan yhtä päärooleista esittää näyttelijä Amanda Pilke. Elokuvassa Pilke esittää nuorta Milla-nimistä naista, joka pyrkii julkisuuteen keinolla millä hyvänsä. Pilke avautui myöhemmin jääneensä pois elokuva-alalta Louhimiehen raskaiden työskentelymetodien vuoksi. Vuosaari -elokuvan jälkeen Pilke nähtiin vielä Puhdistus -elokuvassa, jonka jälkeen hän katosi julkisuudesta.

Muissa rooleissa nähdään muun muassa BlacKkKlansman -elokuvassa kansainvälistä suosiota niittänyt Jasper Pääkkönen, sekä näyttelijät Laura Birn, Mikko Kouki, Matleena Kuusiniemi ja rap-artisti Gracias

Louhimies joutui vuoden 2018 keväällä kohun ympäröimäksi, kun lukuisat naisnäyttelijät syyttivät tätä heidän nöyryyttämisestään. Voit lukea juttumme aiheesta täältä.

Vuosaari (16)

Yle TV2

Klo 23.25

Lue myös:Puhdistus-elokuva raastaa sydäntä ja mieltä - oikealla tavalla

Lue myös: Yle: Aku Louhimiehestä rankkoja syytöksiä - nöyryyttää näyttelijöitä sadistisesti, itkettää lapsia

Kilpailut

Uusimmat