Kuva: All Over Press

Gwyneth Paltrow muistelee eroa Chris Martinista - haki apua tunteiden käsittelyyn erikoiselta taholta

15.06.2020 20:15 - Senja Rapila

Näyttelijä oli naimisissa Coldplay-laulajan kanssa vuosina 2003-2016.

Näyttelijä Gwyneth Paltrow on kertonut nyt haastattelussa, että Coldplay-laulaja Chris Martinista eroaminen oli kova pala, vaikka päätös erosta tehtiinkin yhdessä. Gwyneth, 47, ja Chris, 43, menivät naimisiin vuonna 2003 ja ilmoittivat julkisesti erostaan vuonna 2016. Pariskunta ilmoitti, että he olivat päättäneet erota yhteisestä päätöksestä.

Näyttelijä on kertonut julkisesti, että hänen tapansa päästä erosta yli oli varsin erikoinen. Hän ei nimittäin käynyt terapeutilla, kuten useimmat tekisivät, vaan hän sai tukea eroon hammaslääkäriltään. Paltrow'n hammaslääkäri Sherry Sami toimi kertoman mukaan ikään kuin terapeuttina, kysellen asioita parin avioliitosta ja emotionaalisesta traumasta, jonka kanssa Paltrow kamppaili.

Paltrow on myös  sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi selvittää omat henkilökohtaiset ongelmansa, ettei niitä vahingossakaan periytä lasten kasvatukseen. Paltrow'lla ja Martinilla on kaksi yhteistä lasta: Apple, 16, ja Moses, 14.

- Mielestäni se on sitä, mistä raamatussa puhutaan, kun sanotaan 'isän synnit'. Se on meidän heikkoutemme, että laitamme omat ongelmamme kiertämään sukupolvesta toiseen tiedostamatta sitä. 

Lue myös: "Näytin ihan hullulta" - 10 julkkista, jotka kertovat katuvansa kauneusleikkauksiaan

Lue myös: Kuin äitinsä! Gwyneth Paltrow julkaisi kuvia 16-vuotiaasta tyttärestään ja some hämmentyi

Lue myös: Gwyneth Paltrow avautuu seksuaalisesta turhautumisesta - elää tiiviissä kotikaranteenissa

Lue myös: Gwyneth Paltrown 13-vuotiaalla pojalla on mielipide äitinsä myymistä vibraattoreista

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat