Kuva: AOP

Matt Damon on lähes tunnistamaton hiustyylissä, jonka hänen tyttärensä hänelle loivat - katso

15.10.2021 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Damon paljasti tarinan hiustyylin takaa The Tonight Show´ssa.

Näyttelijä Matt Damon, 51, vieraili The Tonight Show´ssa yhdessä kollegansa Ben Affleckin kanssa. Samalla hän kertoi tarinan hiustyylistä, jonka vuoksi hänestä tuli lähes tunnistamaton. 

Ohjelmassa nähdään kuva hiustyylistä, jonka Damonin tyttäret hänelle loivat. Kyseinen irokeesikampaus on koronapandemian aiheuttaman tylsyyden aikaansaannos.

Mies oli nimittäin kuvaamassa The Last Duel -elokuvaa Irlannissa. Koronapandemian vuoksi kuvaukset kuitenkin keskeytettiin. Damon perheineen päätti kuitenkin jäädä maahan odottamaan tilanteen selkiytymistä. Muiden puuhien puuttuessa päättivät Damonin tytöt antaa isälleen täysin uudenlaisen lookin.

- Koska oli selvää, ettemme ole palaamassa töihin, annoin tytärteni värjätä hiukseni punaisiksi. Se oli heidän taideprojektinsa. Sen jälkeen he kuitenkin halusivat tehdä minulle irokeesin, mies kertoi haastattelussa.

Muutaman vaimon kanssa nautitun drinkin jälkeen Damon päätti soittaa myös facetime-puhelun U2-nokkamiehelle, Bonolle, joka kummasteli miehen uutta lookia. 

- Mitä ihmettä oikein teet, Damon kertoi nauraen Bonon sanoneen.

Miten on, tunnistaisitko sinä miestä tässä lookissa? Kuvan pääset katsomaan alta. 

(kuva: YouTube)

Koko haastattelun pääset katsomaan alta.

Lue myös: Ben Affleck ja Matt Damon paljastivat syyn sille, miksi yhteistyötä saatiin odottaa yli 20 vuotta

Lue myös: Matt Damon kieltäytyi Avatar-elokuvasta, menetti yli 234 miljoonan tulot - "Pääsin historiankirjoihin"

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat