Kuva: AOP

Miley Cyrus julkaisi kappaleen eksästään - "Katsoimme kotimme palavan"

13.01.2023 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Cyrusin kappale on saanut faneilta innostuneen vastaanoton.

Miley Cyrusin, 30, fanit ovat kuumeisesti odottaneet laulajan uutta Flowers-kappaletta, joka on vihdoinkin julkaistu.

Kappaleella Cyrus laulaa erosta ja menetetystä suhteesta.

"Meillä meni hyvin, olimme kultaa, Kuin unelma, jota ei voi myydä, olimme oikeassa kunnes emme olleet. Rakensimme kodin ja katsoimme sen palavan", Cyrus muun muassa laulaa vapaasti suomennettuna.

"En halunnut jättää sinua, en halunnut taistella", kappaleessa myös kuullaan.

Elle-julkaisun mukaan Flowers on omistettu Cyrusin pitkäaikaiselle kumppanille Liam Hemsworthille. Vuonna 2018 Hemsworthin ja Cyrusin koti tuhoutui Kaliforniassa riehuneessa maastopalossa ja heidän eronsa oli vaikea.

YouTubessa fanit ylistävät uutuusbiisiä.

"Niin kaunis ja koskettava", kehuu eräs.

"En kestä, miten kaunis kappale. Olen kuunnellut tämän jo varmaan kymmenen kertaa", hehkuttaa toinen.

Cyrus ja Hemsworth menivät naimisiin joulukuussa 2018 ja erosivat elokuussa 2019. He olivat lähes 10 vuotta on/off-suhteessa. Ex-pariskunta tapasi tiedettävästi ensimmäisen kerran The Last Song -elokuvan kuvauksissa.

Liam Hemsworth ja Miley Cyrus erosivat vuonna 2019. (kuva: AOP)

Voit kuunnella kappaleen alta tai tästä. 

Lue myös: Liam Hemsworth ei ole toipunut erosta - "Hän halusi lapsia Cyrusin kanssa"

Lue myös: Liam Hemsworth kommentoi ensimmäistä kertaa kohueroa Miley Cyrusista - jäätävä piikki toimittajille

Lähde: Elle

Kilpailut

Uusimmat