Kuluneena viikonloppuna Ylellä toteutettiin suora Muumit-lukumaraton, jonka aikana luettiin kaikki yhdeksän Tove Janssonin muumikirjaa.
Lukemisesta vastasivat julkisuudesta tutut henkilöt, joita oli mukana yhteensä 130.
Maratonin aikana niin katsojat kuin lukijatkin kokivat monenlaisia tunteita riemusta liikutukseen.
Lue myös: Olavi Uusivirran naurukohtaus katkaisi Muumit-lukumaratonin – tytär otti tilanteen haltuun
Lue myös: Mörkö-Marko Anttilan virhe nauratti Muumit-lukumaratonin katsojia
Eräs koskettavimmista hetkistä nähtiin sunnuntaina viimeisenä luetun teoksen Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia aikana, kun viulisti Pekka Kuusisto liikuttui vuolaisiin kyyneliin kuunnellessaan näyttelijä Emily Matthewsin lukevan novellia, jonka pääosassa on kaltoinkohtelun seurauksena näkymättömäksi muuttunut Ninni-tyttö.
Ankarassa ja alistavassa ympäristössä näkymättömäksi muuttunut Ninni ei uskalla enää ilmaista omia tunteitaan, toiveitaan tai tarpeitaan, vaan yrittää pysytellä poissa kaikkien silmistä.
Muumiperheen luokse muuttaessaan hän alkaa pikkuhiljaa oppia ottamaan jälleen oman paikkansa maailmassa, ja muuttuu prosessin edetessä vaiheittain näkyvämmäksi.
Ninnin kertomus on eräs Janssonin rakastetuimmista tarinoista, ja erityisesti sen ovat ottaneet omakseen tavalla tai toisella lapsuudessaan traumatisoituneet ja itseään pienentämään tottuneet ihmiset.
Lue myös: ”Siis ihana Lina!” – Lina Schiffer varasti sydämet Muumit-lukumaratonissa
Näkymättömän lapsen tarina ja Kuusiston herkistyminen herätti sympatiaa myös katsojissa:
– Ihana Pekka. Se on upeaa, että mies näyttää tunteet.
– Tämä oli ihan huikeeta kuunneltavaa ja kyyneleet tuli tässä osiossa.
– Voimahalaus Pekalle.
Muumit-lukumaratonia pääsee katsomaan jälkikäteen Yle Areenassa.