Pate Mustajärven ja Tina Finnin Testamenttini-teos julkaistaan 8. heinäkuuta. Tiedotteen mukaan tulevan elämäkerran kansi ja nimi säilyvät edesmenneen Mustajärven toiveen mukaisena.
Viime vuoden marraskuussa Mustajärvi kertoi, että idea elämäkertaan tuli, kun hän alkoi viime vuoden tammikuussa suunnittelemaan tulevaa 70-vuotisjuhlavuottaan. Mustajärvi olisi täyttänyt 70 vuotta 12. heinäkuuta 2026.
Lue myös: Pate Mustajärvi on kuollut
– Mukaan kysyttiin muutamia tuttuja, työkavereita ja ystäviä ja sukulaisia kertomaan omia muistojaan mun urasta ja olemisesta. Toki kerron tässä kirjassa myös mun Popedan jälkeisestä ajasta ja elämäntapahtumista. Syövän perkele heitti pienen kierrepallon keikkasuunnitelmiin, mutta tässä sairauslomalla ollessa on hyvin aikaa kirjoittaa. Hommat sujuu totutusti niin, että mää kirjaan mietteeni ja sanomiseni kuulakärkikynällä muutamaan ruutuvihkoon ja rouva Mustajärvi kirjoittaa raapustukset puhtaaksi, laittaa pilkut ja pisteet kohilleen ja Docendo julkaisee kirjan, Mustajärvi kertoi somessa viime vuonna.
Lue myös: Jenni Mustajärvi astuu isänsä Pate Mustajärven saappaisiin
Äänikirjan lukee Arwo Mikkosen poika, Paten kanssa keikkaillut Matti Mikkonen. Taustatoimittajaksi viimeistelyvaiheeseen lähti mukaan pitkän linjan toimittaja Pasi Kostiainen, ja kirjan kannen on kuvannut Harri Hinkka.
Kirjan kansikuvan näet alta.