Ohjaaja Tuukka Temonen, 50, kertoi kuulumisiaan tuoreessa Instagram-päivityksessä.
– Ihan hyvä meininki, aurinko paistaa ja ilmassa on kevään suurta juhlaa.
Temosen kevättä kuitenkin varjostaa suru, sillä hänen vaimonsa Olga Temonen menehtyi viime vuoden marraskuussa syöpään. Hän avaa viime aikaisia tunnelmiaan:
– Tällä viikolla on ollut erityisen ikävä ja edelleen on hiukan epätodellinen olo, et ”onko tää nyt sit ihan oikeesti totta?”.
Lue myös: IS: Olga Temonen on kuollut
Lue myös: Tuukka Temonen ohjasi Saran koskettavalle kappaleelle musiikkivideon – ensinäyttö Voice.fi:llä
Temonen kertoo tavanneensa kuluneella viikolla Jennin, jolla on sama diagnoosi kuin Olgalla. Hän on myös samassa lääkekokeilussa, ja hänen kohdallaan lääke on pienentänyt kasvainta merkittävästi.
– Jäinkin miettimään, et oisko Olgakin jos olisi saanut tietää aikaisemmin uusiutumisesta?
Temonen kertoo olleensa allapäin myös tällä viikolla kuolleen toimittaja Joonas Lepistön poismenon vuoksi.
– En tuntenut häntä hyvin, mutta tiemme kohtasi kerran jos toisenkin Hämeenkyrön suomuurainten aikoihin. Hänkin oli ihan liian nuori ja häntäkin jää kaipaamaan lapsi ja puoliso.
Lue myös: Tuukka Temonen kertoo, miten Olgan sairaus näkyy arjessa: ’Ei me pyöritä sairauden ympärillä’
Lepistö menehtyi 8. huhtikuuta 44-vuotiaana nopeasti edenneeseen syöpään.
Temosen seuraajat ovat jakaneet päivityksen kommenttiosiossa omia kokemuksiaan ja lähettävät Temosten perheelle voimia:
– Tässä kuussa tulee kaksi vuotta siitä kun syöpä vei mieheni. Ikävä on joka päivä ja välillä tuntuu ettei tästä tuu mitään. Epätodellisuus myöskin kun tajuaa et se avain ei käy ovessa vaikka kuinka odottaisin. Piti alkaa meidän yhteinen aika kun lapset isoja, mutta seuraksi jäi vain yksinäisyys ja se ikävä. Voimia sulle kovasti.
– Valoa ja voimia teidän perheelle.
– Voimaa ja valoa kevääseen!
– Jaksamista Tuukka, täällä sama fiilis onko tää totta. Menetin mieheni tammikuussa.
– Paljon voimia sinulle.