”Tuntui, että rintakehässä sataisi tulikuumaa vettä” – Sofia Virta kertoo, miltä lähisuhdeväkivalta tuntuu

Virta eli vuosia väkivaltaisessa suhteessa.

Julkaistu:

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta, 35, on puhunut avoimesti julkisuudessa aikaisemmasta parisuhteestaan, jossa hän joutui kokemaan väkivaltaa.

Virta kertoo aiheesta myös Maria Veitolalle Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, joka on katsottavissa MTV Katsomo+ -palvelussa.

Lue myös: Vihreät poistuu ensimmäisenä puolueena X:stä

Lue myös: Maria Veitola yökyläilee jälleen – katso, kenen luona vieraillaan tulevalla juhlakaudella

Veitola kysyy jaksossa Virralta tämän aikaisemmasta suhteesta ja siitä, miksi Virta oli suhteessa niin monta vuotta väkivallasta huolimatta.

Virta vastaa kysymyksen olevan monelle vastaavia asioita läpikäyneelle todella kipeä.

Hän kertoo miettineensä asiaa itsekin ja syyttäneensä itseään tilanteesta.

– Miksi ihmeessä minä olin siinä? Minullahan oli lapsi sellaisessa elämässä.

– Olen seissyt siinä ovella ja ollut lähdössä. Mutta miten voi olla niin, että sanoilla toinen ihminen voi saada sellaisen otteen sinusta, että käännyt siinä ovellakin vielä takaisin? Virta miettii.

Lue myös: Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii lähisuhdetta rangaistuksen koventamisperusteeksi väkivaltatilanteissa

Lue myös: Pari- ja lähisuhdeväkivallan uhrien määrä kasvoi viime vuonna

Myös Virran entinen puoliso syytti häntä tilanteesta:

– Osutaan sellaisiin heikkoihin kohtiin ja sanotaan tyypilliseen tapaan siitä, että eihän kukaan muu sinua voi sietää tai eihän kukaan katsoisi tuollaista. Sinähän olet se aggressiivinen osapuoli, kun sinä kiihdyt.

Virta kertoo, että lopulta lapsen turvallisuudesta vastuussa oleminen oli ratkaisevan muutoksen tekijä.

– Käänteentekevää oli varmaan minulle se, kun sinulla onkin se nyytti sylissä ja minun vastuullani on varmistaa, että hän ei katso sellaista elämää.

Virta kertoo keskustelleensa aiheesta erään poliisin kanssa, joka halusi myös ymmärtää, miksei tämä lähtenyt aikaisemmin.

– Yritin selittää, että se on verkko, johon sinut kiedotaan. Se lähtee todella pienistä asioista ja sitten lopulta olet siinä, että nukut ase sänkysi alla.

Lue myös: Lähisuhdeväkivaltaa ei voi enää sovitella

Lue myös: Joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita kokemansa väkivallan, kertoo tutkimus

– Siihen liittyy joku niin suuri epäonnistumisen tunne, että ei kai minun elämäni ole tällaista. Tein sosiaali- ja terveysalalla töitä, tein töitä ihmisten kanssa, jotka ovat kohdanneet väkivaltaa. Yhtäkkiä elän sellaista elämää. Se on sellaista, että pää ei pysty käsittämään sitä.

Virta kertoo jaksossa kokeneensa väkivaltaa myös lastensuojelussa työskennellessään. Silti lähisuhdeväkivallan kokemus on aivan erilainen.

– Asiat särkyvät eri tavalla, kun joudut ymmärtämään, että kyseessä on se läheisin ihminen, jota pidät turvallisimpana. Pää ei pysty käsittämään, että miten hän voi tehdä minulle näin.

– Muistan ensimmäisen kerran. Se tunne oli, että minun rintakehässäni meni jotain rikki. Se oli fyysinen tunne. Tuntui, että rintakehässäni sataisi tulikuumaa vettä.

Virran entinen puoliso on tuomittu tämän pahoinpitelystä, törkeästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta. Virralla on entisen puolisonsa kanssa yhteinen lapsi.