Etsi
Vuoden 2017 Iskelmä Gaalassa nähtiin kauniita iltapukuja ja muita tyylikkäitä asukokonaisuuksia.
Laulajan musiikki-innostus on saanut alkunsa iskelmästä.
Tähkä palkittiin kolmessa kategoriassa Iskelmä Gaalassa.
Musiikkivaikuttaja Pekka Ruuska pokkasi tänään Tampere-talossa palkinnon elämäntyöstään kotimaisen musiikin parissa.
Iskelmä Gaalassa koettiin hulvaton hetki, kun Neumann ja Iskelmän juontaja Maria Salovaara jakoivat yhdessä Vuoden viihdyttäjä-palkinnon.
Juha Tapio on kasvanut ujosta muusikon alusta huipputason viihdyttäjäksi.
Laulaja avaa vuoden 2017 Iskelmä Gaalassa tulevan levynsä kappaleita.
Vuodesta 2011 soolouralla viihtynyt artisti on löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin.
Laulaja kertoo, että ikä on rajoittanut hiukan hänen lavaesiintymistään.
Neljänsuora juhlii 20-vuotisjuhlaansa tänä vuonna.