Etsi
Rocco Ritchie kärähti kannabiksen käytöstä.
Uudenlainen "tamponi" sisältää kannabiksen ainesosia.
Bobby Brown pyrkii puhdistamaan huonoa mainettaan uudessa muistelmateoksessa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö aiheuttaa DNA-vaurioita, jotka periytyvät jälkipolville.
Kannabiksen käyttö saattaa pahimmassa tapauksessa viedä ennenaikaisesti hautaan. Näin ainakin, jos uutta tutkimusta on uskominen.
Tutkijoiden mukaan aikuisten kannabiksen käyttö ei tiettävästi johda masennukseen, kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön eikä ahdistuneisuushäiriöön. Muita huolestuttavia seurauksia kuitenkin löytyi.
Laajassa tutkimuksessa selvitettiin, miten pitkäaikainen kannabiksen käyttö vaikuttaa kognitiivisiin taitoihin.
Aivojen kannabinoidireseptorit voidaan aktivoida myös muilla keinoin kuin pilveä polttamalla.
Marihuanaa on käytetty lääkeaineena jo pitkään, mutta nyt tutkijat löysivät sille uuden käyttötarkoituksen.
High There -sovelluksen käyttäjiltä kysytään muun muassa heidän huumeidenkäytöstään, minkä perusteella heille haetaan sopivia kumppaniehdokkaita.