Kuva: AOP

Madonnan poika Rocco, 16, narahti huumeista

23.11.2016 12:15 - Iiro Myllymäki

Rocco Ritchie kärähti kannabiksen käytöstä.

Pop-ikoni Madonnan, 58, ja elokuvaohjaaja Guy Ritchien, 48, 16-vuotias Rocco-poika on kärähtänyt kannabiksen hallussapidosta. Daily Mail kertoo, että Rocco nähtiin käyttämässä kannabista Lontoossa lähellä hänen kotiaan. Tilanne sattui syyskuun 28. päivä.

Lähteet kertovat, että Roccon nähtiin heittävän jotakin pois, kun poliisi lähestyi häntä. Kun poliisit löysivät kannabiksen jäämiä pojan vaatteista, he tekivät tarkemman etsinnän ja löysivät pienen määrän huumetta pojan hallusta. Rocco vietiin poliisiasemalle. Sittemmin hänet päästettiin vapaaksi, ja rikoksia tehneisiin nuoriin erikoistuneet nuorisotyöntekijät käsittelivät asiaa pojan kanssa.

Rocco Ritchie (kuva: AOP)

Madonna on aiemmin puhunut omasta suhteestaan huumeidenkäyttöön.

- Huumeet tuhoavat ihmisen. Olen kokeillut kaikkea kerran, mutta heti kun ne alkoivat vaikuttaa, join valtavan määrän vettä, jotta saisin sen pois elimistöstäni. Ajattelin, että tämä riitti, Madonna on sanonut.

Aiemmin tänä vuonna Madonna ja Guy Ritchie taistelivat kiivaasti poikansa huoltajuudesta. Ex-pariskunta sai lopulta kiistan soviteltua juuri ennen oikeudenkäyntiä, ja Rocco jäi asumaan isänsä luo Lontooseen.

Lue myös: Madonna, 58, saapui 19-vuotiaan tyttärensä kanssa muotinäytökseen - kuin samanikäisiä!

Lähteet: Daily Mail, Interview

Kilpailut

Uusimmat