Etsi
Kärppien Jesse Puljujärvi pelasi lauantaina uransa ensimmäisen playoff-ottelunsa Liigassa. "Puljulla" riitti näyttöhaluja ja lopulta hyvä pelivire tuotti palkinnon myös maalin muodossa. Ottelun jälkeen Puljujärvi oli yhtä hymyä. Kuuntele haastattelu!
Kärpät voitti lauantaina TPS:n 5-2-lukemin ja on voiton päässä välieräpaikasta. Ottelun voittomaalin viimeisteli päätöserän alusssa Julius Junttila, joka on toipunut jälleen pelikuntoon loukkaantumisen jälkeen. Kuuntele haastattelu!
Sami Rajaniemi pelasi tiistaina playoff-uransa ensimmäisen nollapelin, kun TPS kaatui Raksilassa 3-0-lukemin. Rajaniemen selän taakse on isketty puolivälieräsarjassa vain kolme kiekkoa. Torjuntaprosentti on tähän mennessä komea 95,59.
Kesken kautta Kajaanin Hokista Kärppiin siirtynyt Miska Humaloja pelaa elämänsä kautta. Viime lauantaina Humaloja sai Turussa vyölleen liigauransa ensimmäisen playoff-ottelun. Humaloja on raivannut paikkansa Kärppien kivenkovaan ryhmään tinkimättömällä asenteellaan.
Kolmatta peräkkäistä runkosarjan voittoa tavoitteleva Kärpät aloittaa runkosarjan loppurutistuksen vierasottelulla TPS:ää vastaan. Neljä pistettä sarjakärki IFK:ta perässä oleva kärppälauma pelasi viimeksi lauantaina, kun JYP kaatui Hippoksella 2-5-lukemin. Mitä ohjelmaan on voittokamppailun jälkeen kuulunut ja mikä on pelaajiston terveystilanne?
Kärpät kukisti tiistain liigakierroksella KooKoon 3-2-lukemin. Ottelun parhaana palkittiin Joni Pitkänen, joka pelasi 13 vuoden tauon jälkeen liigaottelun Raksilassa. Yli 500 NHL-ottelun Pitkänen osui heti kotidebyytissään viimeistellen ottelun avausmaalin ylivoimalla. Katso kuvagalleria!
Syyskaudella Ari Vallinilta jäi Kärppien ja KooKoon välinen kamppailu Raksilassa väliin, mutta tällä kertaa "Swäng" on mukana kokoonpanossa. Ei kautta ilman maalia. Vallin on täräyttänyt verkon töttörölle kauden aikana jo kahdesti. Kuuntele haastattelu!
Kärppien kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen allekirjoittanut puolustaja Joni Pitkänen pelaa tänään 13 vuoden tauon jälkeen liigakiekkoa kasvattajaseuransa kotikaukalossa. Kärpät kohtaa illan liigakierroksella KooKoon. Kuuntele haastattelu!
Radio Cityn haastattelussa KooKoo-hyökkääjä Juha-Pekka Haataja, joka kertoo jälleen nauttivansa jääkiekon pelaamisesta. Kesken viime kautta Kärpistä lähtenyt Haataja on viimeistellyt kuluvalla kaudella 40 liigaottelussa tehot 13+15. Kuuntele haastattelu!
Perjantaina Sport-ottelun kesken jättänyt hyökkääjä Julius Junttila on seuran tiedotteen mukaan sivussa runkosarjan loppuun saakka. Samalla oululaisseura tiedotti pelaajaliikenteestä siirtorajan viimeisenä päivänä.