Etsi
Tilastokeskuksen ennakkotietojen ja Liikenneturvan keräämien lehtitietojen perusteella tieliikenteessä on tänä vuonna tähän mennessä kuollut 177 henkilöä.
Polttoaineen kulutus voi pienentyä jopa puoleen ilman moottorin suorituskyvyn heikkenemistä. Lisäksi moottori toimii täysin hiilivapaasti, eikä se tuota terveydelle haitallisia typpioksideja.
Tällä hetkellä sorateitä hoidetaan lähinnä ensiavulla.
Lunta on saatu Suomessa jo monin paikoin ja samalla talvinen ilmiö on tehnyt paluun.
Nyt viimeistään on syytä vaihtaa talvirenkaat alle.
Liikenneturvan kyselyssä useampi kuin joka toinen kuljettaja kertoo ainakin joskus painavansa kaasua jarrun sijaan, kun liikennevalo vaihtuu vihreästä keltaiseksi.
Moni autoilija kokee olleensa tilanteessa, jossa takana tuleva on ajanut liian lähellä. Harva kuitenkaan myöntää itse toimineensa samoin.
Uhri talutti suojatiellä pyörää, kun auto törmäsi häneen.
Kuljettajia ei päästy heidän vammojensa vuoksi heti kuulemaan.
Tunneli on suljettuna kello 10.00-15.00 välisen ajan.