Kaikki artikkelit
Automatkallakin on syytä varautua rajan ylityksen muodollisuuksiin.
Matkailu
3 kuukautta sitten
Vain muutaman kuvan avulla saat itsellesi mielenrauhan koko reissun ajaksi.
Koti
yli 3 vuotta sitten
Rantala myös sanoo Seura-lehdelle, että ei haluaisi olla nyt missään muualla kuin Suomessa.
Matkailu
yli 3 vuotta sitten
Huoh,en tiedä edes mistä aloittaa.
Between the Lines
yli 3 vuotta sitten
Vihdoinkin tästä voi puhua – suurin unelmamme käy pian toteen! En voi uskoa, että pian elämämme on kutistettu kahteen matkalaukkuun ja kaikki nykyisen elämämme ylimääräinen taakka katoaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Between the Lines
yli 3 vuotta sitten
Lähdimme matkalle aivan villeinä. Tällä kertaa päätimme olla rohkeita ja tehdä asioita toisin, kokeilla uusia asioita, jotka normaalisti ohittaisimme. Eipä aikaakaan, kun saimme siihen mahdollisuuden, Itävallan puolella.
Between the Lines
yli 3 vuotta sitten
Nyt, nyt, kuulkaas! Luulin, että koko juttu oli unta, mutta ei se vain ollutkaan. Tällainen paikka on ihan oikeasti olemassa, kuinka mahtavaa. Suosittelen ehdottomasti tulevaisuuden matkakohteeksi!
Between the Lines
yli 4 vuotta sitten
Harva vanhempi on todella tietoinen, kuinka lapsen turvallisuudesta kannattaa autoillessa huolehtia.
Koti
yli 4 vuotta sitten
Jos sinusta tuntuu, että vatsasi turpoaa ja kärsit ilmavaivoista lennon aikana, et todellakaan ole ainoa.
Matkailu
yli 4 vuotta sitten
Ja niin he lähtivät matkaan! Parisuhde meinasi kariutua jo matkalla Helsingistä Turkuun, joten lähtökohdat olivat ainakin kunnossa. Kaikesta kinastelusta ja ”pysäytä auto, mä lähden menee” -uhkailuista huolimatta selvisimme laivaan ajoissa ja nautimme jopa romanttisen laivaillallisen pallomeren välittömässä läheisyydessä.
Between the Lines
yli 4 vuotta sitten
Suomi on rankattu neljänneksi kalleimmaksi Euroopan matkustusmaaksi.
Matkailu
yli 4 vuotta sitten
Tosirakkaus on sitä, kun suostut lähtemään miehesi kanssa saksalaiseen miniatyyrimuseoon kahdeksalta aamulla. Tosirakkaus on sitä, että tuet häntä, kun hän ehdottaa, että ostamme matkalta kymmenen hammasharjaa per naama "tulevaisuutta varten". Jep, olemme aloittaneet valmistautumisen jännittävälle road tripille!
Between the Lines
yli 4 vuotta sitten
Chihuahua Jonathan Warrenin lopettamista harkittiin koiratarhassa, mutta adoption myötä koirasta tulikin maailmanmatkaaja.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Voi juku, (yritän vähentää kiroilua) kuinka haluaisin kertoa vaikka ja mitä häistämme jo etukäteen, mutta haluan pitää osan vielä salaisuutena, sillä voipi olla, että joku tulevista vieraistamme lukee tätä postausta! Voin kuitenkin jo jotain paljastaa, toivottavasti löydätte pientä inspiraationpoikasta!
Between the Lines
yli 4 vuotta sitten
Monet ovat tottuneet siihen ajatukseen, että suora lento tarkoittaa lentoa, joka lentää pysähtymättä matkakohteeseen.
Matkailu
yli 4 vuotta sitten
Momondo paljasti suomalaisten suosituimmat matkustukohteet maailmanlaajuisesti.
Matkailu
yli 4 vuotta sitten