Kaikki artikkelit

Minimittainen vekkihame on yksi kevään trendikkäimmistä.
Mikrominihame on ensi vuoden trendikkäin hamevalinta.
Minihame mukautuu moneen tyyliin.
Minihameilta on tänä vuonna vaikea välttyä.
Hamemuodissa voi aistia nostalgiaa.
2000-luvun alun trendejä mukailevat myös solmittu napapaita ja nyöritetyt saappaat.
Videoita on katsottu satoja tuhansia kertoja.
Sarah Hylandin tyyli ihastuttaa Instagramissa.
Monien mielestä kyseinen hame ei yksinkertaisesti sovi pienelle vauvalle.
Juuri 20 vuotta täyttänyt kaunotar rakastaa rohkeita asuja.
Maailmalla tunnettu tyyli-ikoni osoittaa, että nyt sinulla on lupa pukeutua liian lyhyeeseen minihameeseen.
Minihameen voi yhdistää pitkään kauluspaitaan.
Kyselyn mukaan esimerkiksi liian tiukkoja farkkuja ei kannata pitää enää 49 ikävuoden jälkeen.
Valokuvamallin yksittäinen nettistatus käynnisti muotibuumin, joka näkyy jo Kiinan kokoisen maan vaatemyynneissä.
Voiko Madonna sittenkin olla oikeassa paljon keskustelua herättäneissä tyylivalinnoissaan? Tuore tutkimus nimittäin paljastaa vanhempien naisten käyttävän nuorempiaan lyhyempiä hameita.