Kaikki artikkelit
Suosittu PMMP tekee paluun ensi vuoden elokuussa.
Musiikki
20 päivää sitten
Monet pitävät konserttia Olympiastadionilla isona virstanpylväänä.
Viihde
10 kuukautta sitten
Ed Sheeranin oli tarkoitus esiintyä Helsingin Olympiastadionilla 20. ja 21. elokuuta.
Viihde
noin vuosi sitten
Fanit ovat jo aloittaneet spekulaatiot tuplakeikasta.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Jari Sillanpää paljasti suunnitelmansa uudesta stadionkeikasta sosiaaliseen mediaan jaetussa videossa.
Musiikki
yli 6 vuotta sitten
Cheekin stadionkonsertin taltiointi sai Niinan kyyneliin, kun nainen eläytyi nuorten fanien tunteisiin.
Radio
yli 8 vuotta sitten
Illalla Helsingin Olympiastadionin valloittavalla Bon Jovilla on ollut parilla viimeisellä keikallaan lähes identtiset kappalevalinnat. Voi siis olla, että ainakin nämä kyseiset kappaleet kuullaan myös tämän illan konsertissa.
Helsinki
yli 12 vuotta sitten
Bon Jovi lähtee Euroopan-kiertueelle ensi kesänä. Yhtye saapuu Suomeen ja Olympiastadionille 17. kesäkuuta ja lipunmyynti käynnistyy tänään klo 9.00.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Veikkauksella ja Helsingin Olympiastadionia hoitavalla säätiöllä on yhteinen projekti, jonka tarkoituksena on kerätä kuvamateriaalia tornin peittävään lakanaan.
Viihde
yli 13 vuotta sitten
Ensi vuoden heinäkuussa Helsingin Olympiastadionilla esiintyvän Iron Maidenin keikka kiinnostaa suomalaisia.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Viime perjantaina ja lauantaina Helsingin Olympiastadionin täyttänyt U2 keräsi Suomen historian suurimmat lipputulot.
Helsinki
yli 13 vuotta sitten
U2 sulkee teitä Olympiastadionin lähialueilta tulevien konserttipäivien ajaksi. Autolla konserttiin tulevien kannattaa huomioida konserttia varten järjestetyn parkkipaikan suuruus.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Huomenna ja lauantaina Helsingin Olympiastadionilla esiintyvä U2 saa faneiltaan lahjaksi sinivalkoisen yllätyksen.
Helsinki
yli 13 vuotta sitten
Olympiastadionilla käy kuhina, sillä huomenna stadionin massiivisen lavan valtaa U2.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
U2:n megalava saatiin eilen rakennettua Helsingin Olympiastadionille. Stadionin tornista otetut kuvat paljastavat, miten lava vaihe vaiheelta valmistui.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten
Ensimmäiset U2-keikalle jonottavat saapuivat Olympiastadionin edustalle eilen. Kotkalainen Ina kertoi Voicelle, että tunnelma yön jälkeen on melko väsynyt.
Musiikki
yli 13 vuotta sitten