Etsi
Pam haluaa parantaa osa-aikaisten työntekijöiden asemaa.
Selvitystä varten kolme lähettiä eri puolilta Suomea piti viikon ajan kirjaa työntunneista, ansiosta ja kuluista.
PAM on antanut jo uusia lakkovaroituksia ennen neuvottelutuloksen syntyä.
Kaupan alalla lakkoiltiin jo helmikuussa useita päiviä.
PAM järjesti jo lakon ruokakaupoissa ja kauppojen logistiikassa samojen neuvotteluiden yhteydessä.
Lakot kohdistuvat erityisesti suurimpiin kaupan alan logistiikan ja päivittäistavarakaupan toimijoihin.
Lakot voivat vaikuttaa joidenkin tuotteiden saatavuuteen.
Kyselyn kohderyhmänä oli työikäiset 18-65-vuotiaat suomalaiset.
Lakot jatkavat työtaistelua Petteri Orpon hallituksen kaavailemia leikkauksia vastaan.