Etsi
Yliopisto on kiinnostunut näytteistä.
THL onkin nyt määritellyt uusia kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia riskialueita, joilla punkkirokotteen saa jatkossa ilmaiseksi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi tänään, että uusia riskialueita on määritelty Espoossa, Kirkkonummella, Uudessakaupungissa sekä Hailuodossa.
Turun yliopisto on saanut ensimmäisiä tuloksia puutiaistutkimuksesta. Tutkimustulosten mukaan taigapunkki on vallannut alaa Suomesta oletettua enemmän.