Etsi
Oman kumppanin kanssa on tärkeää jakaa samanlaisten arvojen lisäksi myös huumorintaju.
Arjen pienet teot kertovat usein yllättävänkin paljon.
Kaunottaret ovat pitäneet yhtä kuvauksista lähtien.
Pari on seurustellut jo viiden vuoden ajan.
Parin on huhuttu seurustelevan kesäkuusta asti.
Vastoinkäymisistä huolimatta tähti jaksaa uskoa tosirakkauteen.
On olemassa muutamia lauseita, joita kenenkään ei kannata suhteessaan viljellä.
Tutkimuksen mukaan on olemassa kolme seikkaa, jotka ennustavat onnellista ja pitkää liittoa.
Nukkumaan meno vihaisena ei ehkä olekaan huono asia.
Peili ei kerro mitään esimerkiksi siitä, kuinka rohkea ja empaattinen olet.