Etsi
Rintaliivien huolto on oletettua helpompaa.
Rintaliivien ostaminen voi olla työn ja tuskan takana.
Hong Kongissa rintaliivien ostamisen tekee entistä helpommaksi peili, joka osaa kertoa skannaamalla ostajan liivien koon.
Naistenvaatekauppojen rintaliiviosastoilla riittää valinnan varaa. Näin hyvin asiat eivät kuitenkaan ole aina olleet.
Uusia keinoja rintojen suurentamiseen kehitetään jatkuvasti. Tuorein keksintö ovat värisevät liivit, joiden kerrotaan suurentavan rintoja jopa kuppikoon viikossa.
Selän paljastavat mekot ovat kauniita ja seksikkäitä, mutta ongelma on siinä, että rintaliivien käyttäminen ei niiden kanssa luonnistu. Onneksi moiset voi kuitenkin loihtia ihan itse.
Joka ainoa kehomme liike viestii jotain persoonastamme. Tätä mieltä on ainakin kehonkielen tulkki ja käyttäytymisasiantuntija Patti Wood.
Miesten on vaikeaa edes kuvitella, millaista on käyttää rintaliivejä. Buzzfeed teki videon, joka näyttää kuinka pulassa miehet oikeasti ovat rintaliivien kanssa.
Ranskalaistutkimuksen mukaan rintaliivien jättäminen kotiin saattaa saada rinnat kiinteytymään jo vuodessa.
Rintaliivejä ei pitäisi koskaan ostaa sovittamatta. Tästä omaa viestiään kertoo se, että samalle naiselle voi löytää sopivat liivit seitsemässä eri koossa, mikäli kokolappuja on uskominen.