Etsi
Selkäkivut voivat pahimmillaan olla vuosienkin piina. Mistä tietää, milloin on aika kääntyä lääkärin puoleen ja miten selkäsärkyä voi hoitaa itse?
Miisu Seppänen, 40, lahjoitti muusikkomiehelleen Jukka Tiirikaiselle, 47, munuaisen – rakkaudesta.
Rakkaus, tuo maailman suurin ja tärkein asia.
Virtsarakon syöpä on yleisempi miehillä kuin naisilla, mutta on olemassa muutama tuntomerkki, jotka jokaisen naisen olisi hyvä tiedostaa.
Masennus, paniikkihäiriö ja erilaiset muut mielenterveyden häiriöt aiheuttavat tunteita, mitä kukaan muu ei pysty ymmärtämään täysin.
Zaran ulkonäkö muuttui radikaalisti hänen käytyään kasvojenkohotuksessa.
Erika ja neljä muuta naista sairastivat pitkään anoreksiaa. Nyt he ovat saaneet elämänsä takaisin.
Pituutta Sarilla on vain alle metri ja painoa 20 kiloa.
Kasvohalvaus alkoi tavalliselta tuntuneesta flunssasta.
26-vuotiaan Adele Udenin elämän on pistänyt uuteen uskoon vakava sairaus, jolle lääkärit eivät ole löytäneet minkäänlaista selitystä.