Kaikki artikkelit
Voittajaksi nousi Kyydit, joka sai kolmasosan kaikista finaaliin annetuista äänistä.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Finaaliin on valittu nyt viisi yhtyettä eri puolilta Suomea.
Musiikki
noin kuukausi sitten
Yhtyeen jäsenet eivät osanneet odottaa palkintoa.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Klamydia on kiertänyt keikkalavoja yli 30 vuotta, myynyt valtavan määrän levyjä ja onnistunut kasvattamaan vankan fanijoukon.
Musiikki
6 kuukautta sitten
Viime vuonna Vuoden artisti- sekä Vuoden biisi -palkinnot kahmaisi Euroviisumenestystä niitannut Blind Channel.
Musiikki
7 kuukautta sitten
Jussi Selo kertoo radio SuomiRockin haastattelussa, että uuden albumin sävellystyö on tehty.
Musiikki
7 kuukautta sitten
Palkintona voittavalle yhtyeelle tai artistille Radio SuomiRock tarjoaa muun muassa nousun Tagi on Pop -festareiden lavalle elokuussa 2022 sekä sparraussession levy-yhtiö Sonyn kanssa.
Musiikki
noin vuosi sitten
Yhtyeen tupla-albumi Red Alert in the Blue Forest näkee päivänvalonsa maaliskuun puolessa välissä
Musiikki
noin vuosi sitten
Battle Beast julkaisi viime perjantaina uuden albumin.
Musiikki
noin vuosi sitten
Neljä Ruusua perustettiin 1980-luvun alussa ja yhtye on takonut hittejä jo lähes 40 vuotta.
Musiikki
noin vuosi sitten
Laiho menehtyi vuoden 2020 lopulla. Hänet muistetaan Children of Bodomin lisäksi Bodom After Midnight -yhtyeestä.
Musiikki
noin vuosi sitten
Blind Channel oli selvä yleisön suosikki ja sen jättihitti Dark Side keräsi huiman määrän annetuista äänistä.
Musiikki
noin vuosi sitten
Apocalyptican ura alkoi, kun yhtye julkaisi omia versioitaan Metallican kappaleista.
Musiikki
noin vuosi sitten
Eicca Toppinen sanoo Radio SuomiRockin haastattelussa, että ei ole keksinyt yhtäkään hyvää syytä, miksi haluaisi alkoholia.
Musiikki
noin vuosi sitten
Battle Beast julkaisee uuden Circus of Doom -albumin tammikuussa 2022. Nyt levyltä on saatu maistiainen Master Of Illusion -kappaleen myötä.
Musiikki
noin vuosi sitten
Yaffa muisteli SuomiRockin Artistitunti -ohjelman haastattelussa Hanoi Rocksin alkuaikoja Tukholmassa.
Musiikki
noin vuosi sitten