Etsi
Suomessa on enää alle miljoona alaikäistä.
Suomessa syntyvyys sakkaa, mutta tässä kaupungissa luvut lähtivät yllättävään nousuun.
Syyt Suomen väestön vähenemiseen ovat selvillä.
Ensin jaetaan loppuun aina edellisen vuoden pakkaus.
Maahanmuutto kasvattaa väkilukua yhä eniten.
Väkiluku kasvoi lähinnä muuttovoiton myötä.
Muutos on kerännyt myös kritiikkiä vaillinaisuudestaan.
THL on linjannut ratkaisuehdotuksiaan moniin eri ongelmiin, kuten riippuvuuksiin ja väestönkasvun laskuun.
Ennakkotilaston mukaan vuonna 2024 Suomessa syntyi 43 711 lasta.
Syntyvyydessä oli pientä nousua viime vuonna, mutta pitkällä aikavälillä tarkasteltuna synnytysten määrä pysyy laskevana.